Varaa Aika
Varaa Aika

Kotimainen pörssiyhtiö Silmäasema kasvatti taas markkinaosuuttaan

Näkemisen ja silmäterveyden toimiala, Näe ry, julkisti tänään vuoden 2017 ensimmäisen vuosipuoliskon myyntiluvut. Sen mukaan Silmäaseman markkinaosuus optisessa vähittäiskaupassa kasvoi 2,7 prosenttiyksiköllä 28,4 prosenttiin.

Silmäaseman verkosto koostuu tällä hetkellä yhteensä 145 optisen kaupan myymälästä Suomessa, kahdeksasta myymälästä Virossa sekä 13 silmäsairaalasta Suomen suurimmissa kaupungeissa. ”Silmäaseman ainutlaatuinen näkemisen ja silmäterveyden palvelut yhdistävä liiketoimintamalli tarjoaa merkittävää etua asiakkaillemme. Pitkäjänteisesti toimipaikkaverkostoamme laajentamalla olemme tarjonneet yhä useammalle asiakkaalle mahdollisuuden hoitaa kaikki näkemiseen ja silmäterveyteen liittyvät tarpeet yhdessä paikassa. Olen erittäin iloinen siitä, että se näkyy jälleen kerran markkinaosuutemme kasvuna”, toteaa Silmäaseman toimitusjohtaja Pasi Kohmo. ”Vuodesta 2012 osuutemme optisesta vähittäiskaupasta on kasvanut yhteensä 7,4 prosenttiyksikköä, eniten koko markkinassa”, hän lisää.

Näe ry:n mukaan optisen vähittäiskaupan markkina vuonna 2016 oli kooltaan 320,2 miljoonaa euroa. 90 % optisen alan vähittäiskaupasta on alalla toimivien ketjujen käsissä. Silmäasema-ketju on selkeästi markkinoiden toiseksi suurin toimija optisessa vähittäiskaupassa. Silmäterveyden palveluiden markkina vuonna 2016 Näe ry:n mukaan oli 236,0 miljoonaa euroa. Silmäaseman johdon näkemyksen mukaan Silmäasema on silmäterveyden palveluissa markkinajohtaja liikevaihdolla ja silmäleikkausten määrällä mitattuna.