Varaa Aika
Varaa Aika

Optikko- ja silmäterveyspalvelut ihmisten keskelle

Silmäaseman hyvin varusteltu esittelyrekka lähtee kolme kuukautta kestävälle Suomen kiertueelle maaliskuun alussa. Kiertueen tarkoituksena on tuoda optikko- ja silmäterveyspalvelut sinne missä ihmiset liikkuvat, Suomen turuille ja toreille. Esittelyrekkaan voi pistäytyä näöntarkastukseen tai silmänpaineen mittaukseen ilman ajanvarausta. Rekasta löytyy myös valikoima kevään silmä- ja aurinkolasiuutuuksia.

Esittelyrekka kiertää yli 40 paikkakunnalla ja palvelee asiakkaita päivän tai kaksi riippuen paikkakunnan koosta. Jokaisella paikkakunnalla asiakkaita palvelee optikko. Tänä vuonna rekka kiertää ensimmäisen kerran myös Lapissa ja pohjoisin rekan pysähtymispaikka on Äkäslompolo. Rekka starttaa Lahdesta 2.3.

Miksi silmäpaine kannattaa mitata?

Silmäaseman esittelyrekassa on helppoa mittauttaa silmänpaine. Silmänpaineen mittaus auttaa havaitsemaan glaukooman ajoissa. Glaukooman riski kasvaa selvästi 45 ikävuoden jälkeen. Muita riskitekijöitä ovat kohonnut silmänpaine, suvussa esiintyvä glaukooma ja likitaitteisuus. Tarkkaa syytä glaukooman syntyyn ei tiedetä ja ainoa tapa hoitaa glaukoomaa on laskea silmänpainetta. Lue lisää Silmäaseman optikoista.

Mikäli silmänpaineen mittauksen tulos antaa syyn jatkotutkimukseen, löytyy jokaisesta Silmäaseman 122 myymälästä ja kohta 12 sairaalasta myös silmälääkärin vastaanotto. 

Kevään kehysmuoti

Näöntarkastusten ja silmänpaineen mittausten lisäksi esittelyrekassa voi tutustua kevään uuteen silmä- ja aurinkolasien kehysmallistoon. Silmäaseman parhaimmat edut löytyvät rekasta: kaikki silmälasit -50% sekä aurinkolasit voimakkuuksilla -30%.

Rekkakiertueen aikataulut löytyvä tästä

Lisätietoja:

Mikko Arosilta, ketjujohtaja, mikko.arosilta@silmaasema.fi
Lehdistö: Kati Räihä, markkinointi- ja viestintäjohtaja, p. 050 416 6764

Silmäasema-ketju tarjoaa asiakkailleen kaikki silmäterveyteen ja näkemiseen liittyvät tuotteet ja palvelut ainutlaatuisella tavalla. Silmäasema-ketju toimii optisessa vähittäiskaupassa yhteensä yli 120 omalla ja yrittäjävetoisella myymälällä sekä tarjoaa silmäterveydenhuollon palveluja kohta 12 Silmäsairaalassa.

Yli 1 000 eri ammattilaista tarjoaa optiset tuotteet, optikkopalvelut, silmätautien erikoislääkäripalvelut, silmäkirurgiset palvelut ja silmälaboratoriopalvelut saman katon alla. Silmälääkäri- ja optikkopalvelut löytyvät kaikista ketjun liikkeistä. Jokaisessa liikkeessä on myös työnäkemisen erikoiskoulutuksen saanut optikko. Koko Silmäasema-ketjun vuoden 2013 liikevaihto ylsi yli 90 miljoonan euron.