Varaa Aika
Varaa Aika

Silmäasema ryhtyy purkamaan kansallista kaihiruuhkaa

Suomen julkinen terveydenhoito tekee aidosti hyvää työtä, mutta kärsii resurssipulasta. Monin paikoin sekä jono kaihileikkaukseen lähettävälle silmälääkärille että itse leikkaukseen ovat pitkiä.

- Kaihi on väistämätön, se tulee iän myötä meille kaikille. Tällä hetkellä keskimääräisessä 72–74 vuoden kaihileikkausiässä ovat verrattain pienet ikäluokat, mutta tilanne muuttuu lähivuosina. Tällä hetkellä vuonna 1942 syntyneitä on maistraatin mukaan elossa 44 998, vuonna 1948 syntyneitä taas 88 293, kertoo Silmäaseman toimitusjohtaja Pasi Kohmo.

- Kaihileikkausten määrän arvioidaan kaksinkertaistuvan seuraavan vuosikymmenen aikana. Jos julkinen terveydenhuolto ei tehosta toimintaansa merkittävästi, sen on joko tiukennettava kaihileikkaukseen pääsyn kriteereitä tai annettava jonojen pidentyä, Kohmo laskee.

Tämä taas aiheuttaa harmia potilaille ja lisäkustannuksia yhteiskunnalle. Näön heikkeneminen passivoittaa ja toimii vipuna varhaisen dementian puhkeamiseen.

Kaihin voi hoitaa aina heti

Silmäasema tarttuu vastuuseensa ja lähtee purkamaan kansallista kaihiruuhkaa omista katteistaan tinkien. Suomen suurimpana silmäterveydenhuollon ketjuna Silmäasemalla on 12 silmäsairaalaa ja 124 toimipistettä. Uusi, alan alhaisin hintataso mahdollistaa nopean kaihin hoidon yhä useammalle ja voi omalta pieneltä osaltaan helpottaa julkisen terveydenhuollon paineita.

Kaihin voi leikata heti, kun lääkäri toteaa kaihin ja yhdessä potilaan kanssa tulee siihen tulokseen, että potilas hyötyy leikkauksesta.

- Kaihista liikkuu vielä paljon vanhentuneita tietoja. Ajantasainen totuus on, että kaihia ei tarvitse kypsyttää. Sen voi hoitaa aina heti, sanoo silmätautien erikoislääkäri, Silmäaseman lääketieteellinen johtaja Roope Sihvola.

- Kypsyttäminen heikentää odotusajan elämänlaatua, voi hankaloittaa leikkausta ja saattaa kasvattaa leikkaukseen liittyviä riskejä.

Kaihi tulee vain kerran

Kaihi ei uusiudu, joten sen saa hoidetuksi kerralla. Niin sanottu jälkikaihi ei tarkoita kaihin uusiutumista, vaan jälkisamentumaa, joka syntyy joka viidennelle potilaalle kaihileikkauksen jälkeen. Jälkisamentuma ei vaadi uutta leikkausta, ja se voidaan hoitaa vastaanottokäynnillä.

- Ajoissa tehty kaihileikkaus helpottaa ajokortin, työ- ja toimintakyvyn sekä itsenäisyyden säilyttämistä. Hyvä näkö auttaa pitämään kiinni turvallisesta liikkumisesta, sosiaalisista suhteista ja rakkaista harrastuksista, kuten lukemisesta ja Facebookin käytöstä, Sihvola muistuttaa.

Katso Silmäaseman toimitusjohtaja Pasi Kohmon haastattelu aiheesta
Mikä on kansallinen kaihiruuhka?

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Pasi Kohmo, p. 0503317015, pasi.kohmo@silmaasema.fi
Silmäaseman lääketieteellinen johtaja, silmätautien erikoislääkäri, Roope Sihvola,
p. 050 5011920, roope.sihvola@silmaasema.fi

Silmäasema-ketju tarjoaa asiakkailleen kaikki silmäterveyteen ja näkemiseen liittyvät tuotteet ja palvelut ainutlaatuisella tavalla. Silmäasema-ketju toimii optisessa vähittäiskaupassa yhteensä yli 120 omalla ja yrittäjävetoisella myymälällä sekä tarjoaa silmäterveydenhuollon palveluja kohta 12 Silmäsairaalassa.

Yli 1 000 eri ammattilaista tarjoaa optiset tuotteet, optikkopalvelut, silmätautien erikoislääkäripalvelut, silmäkirurgiset palvelut ja silmälaboratoriopalvelut saman katon alla. Silmälääkäri- ja optikkopalvelut löytyvät kaikista ketjun liikkeistä. Vuosittain Silmäasemalla tehdään yli 130 000 optikon näöntarkastusta ja toiset 135 000 silmälääkärin vastaanottoa ja 13 000 kaihi-ja taittovirheleikkausta. Koko Silmäasema-ketjun vuoden 2014 liikevaihto ylsi yli 100 miljoonan euron.