Silmäkirurgi Torsti Sihvola

Torstin tarina

Silmäkirurgin työssä on tärkeää kunkin asiakkaan yksilöllinen kohtaaminen

Silmäkirurgi Torsti Sihvola on kasvanut silmäasemalaisuuteen jo lapsuudestaan alkaen. Hän on ollut perustamassa optisia liikkeitä pääkaupunkiseudulle ja siirtynyt sitten hoitamaan kirurgisia potilaita. Nykyään Torsti keskittyy silmälääkärin työssään puhtaasti silmäleikkauksiin ja nauttii työskentelystä yhdessä Silmäasema silmäsairaalan huippuammattilaisten kanssa. Paljon leikkauksia tehneenä hän kokee positiivisen kokemuksen luomisen kullekin asiakkaalle yhä tärkeämmäksi.

”Päädyin silmälääkäriksi, koska isänikin oli silmälääkäri – eikä minua opiskeluaikana kiinnostanut riittävästi oikeastaan mikään muu erikoistumisala. Samalla tavalla päädyin Silmäasemalle: isäni oli perustamassa ensimmäistä Silmäasema-liikettä Kuopioon vuonna 1975, ja vanhempani olivat käytännössä koko työuransa Silmäasema-yrittäjiä. Kasvoin siis silmäasemalaisuuteen jo lapsuudessa”, Torsti kertoo.

”Olen ollut kirurgisesti suuntautunut jo opiskeluajoista lähtien. Ensimmäinen kesätyöpaikkani oli Joensuussa Pohjois-Karjalan keskussairaalassa kirurgialla. Yllätyksekseni tykkäsin leikkaustoiminnasta ja se tuntui sopivan minulle hyvin”, Torsti valottaa.

Yksityisvastaanotoista silmäkirurgiaan ja hallitustyöskentelyyn

Torsti aloitti silmälääkärin yksityisvastaanoton Lahden Silmäasemalla vuonna 2000, ja oli myös mukana perustamassa uusia optisia liikkeitä pääkaupunkiseudulle. Ne fuusioitiin nykyiseen Silmäasema Optiikkaan vuonna 2007, mistä lähtien Torsti on ollut mukana myös Silmäaseman hallituksessa.

Vuonna 2010 alkanut silmäkirurgian rakentuminen valtakunnalliseksi Silmäasema Silmäsairaala -verkostoksi on tuonut valtavasti mahdollisuuksia silmäkirurgina työskentelyyn.

Silmäsairaaloissa huipputyökaverit ja uusinta tekniikkaa

Nykyään Silmäaseman silmäsairaalaverkostossa toimii kaikkiaan noin 20 silmäsairaalaa. Torsti Sihvola työskentelee Helsingin ja Espoon silmäsairaaloissa, joissa hänellä on omien sanojensa mukaan onni työskennellä huippuammattilaisten kanssa. Silmäasemalla on aina ollut lähtökohtana silmälääkäreiden ja optikoiden yhteistyö, ja se on hänen mukaansa jatkuvasti kehittynyt yhä paremmaksi.

”Olen silmäkirurgina työskennellessäni saanut kokea myös alan teknologisen kehityksen. Esimerkiksi laserleikkauksissa olen päässyt käyttämään kahden uuden sukupolven tekniikkaa: Femtolasik- ja Smile-laitteistoja. Viimeiset 15 vuotta olen operoinut 500-1000 silmää vuodessa. Linssileikkauksia on koko ajan enemmän, nyt jopa enemmän kuin kaihi- ja laserleikkauksia”, Torsti kertoo.

Yksilöllinen kohtelu ja omat leikkauskokemukset vakuuttavat

”Vaikka teen paljon leikkauksia, nousee jokaisen asiakkaan yksilöllinen kohtaaminen tärkeäksi. Operaatio on kullekin potilaalle ainutlaatuinen kokemus, minkä tärkeys omassa työssä ehkä jopa korostuu iän myötä. Haluan aina jättää positiivisen muistijäljen”, hän linjaa.

Torstin omatkin silmät on leikattu, joten hänellä on henkilökohtaista kokemusta sekä laserleikkauksesta että monitehoisesta linssileikkauksesta myös potilaana. Tämän myötä hänen on entistä helpompaa keskustella potilaiden kanssa, ja joillekin asiakkaille silmäkirurgin omat leikkauskokemukset ovat olleet jopa ratkaiseva tekijä heidän tehdessään leikkauspäätöstä.

Hyvää näköä Torsti tarvitsee paitsi työssään silmäkirurgina, myös vapaa-aikana – erityisesti harrastaessaan golfia ja metsästystä. Hänet voi tavata myös kuntosalilla ja jääkiekkokaukalossa, eikä hiihtolatukaan ole liikkuvalle miehelle vieras paikka.

Tutustuitko jo näihin?

Töissä Silmäasemalla

Silmäkirurgi Arvi-Matti Kuusniemi

Silmäkirurgi Arvi-Matti Kuusniemi on työskennellyt silmätautien erikoislääkärinä ja silmäkirurgina vuodesta 2018 lähtien: "Teen kaihi- ja linssileikkauksia, taittovirhekorjauksia ja hoidan glaukoomapotilaita. Pidän vastaanottoa muutaman kerran kuukaudessa Silmäaseman myymälöissä, se tuo mukavaa vaihtelua työhön". Hän kertoo, että Silmäasemalla on helppo työskennellä, koska käytössä on hyvät tietojärjestelmät, toimivat käytännöt ja ammattitaitoiset työkaverit, ja työn ja vapaa-ajan yhdistäminen onnistuu sujuvasti.

Lue lisää

Töissä Silmäasemalla

Silmälääkäri Suleyman Ali

Lääkäri Suleyman Ali aloitti silmätauteihin erikoistumisen vuonna 2018. Erikoistumisensa rinnalla hän on työskennellyt: "Silmäasemalla sain hyvän perehdytyksen ja pääsin monipuolisesti käyttämään ja kehittämään ammattitaitoani", Ali kiittää. Hän kiittää myös uran ja perhe-elämän yhdistämisen helppoudesta sekä tuesta hallinnollisissa asioissa.

Lue Suleymanin tarina
sairaalaoptikko heli

Töissä Silmäasemalla

Ylilääkäri Kati Ranta

Kati Ranta tekee Silmäaseman julkisten silmäterveyspalveluiden ylilääkärin työn ohella myös potilastyötä. Silmäasemalla lääkäri voi joustavasti yhdistää sekä julkisten silmäterveyspalveluiden että yksityisen sektorin työtehtäviä: "Pidän itsekin siitä, että voin toimia yksityisellä puolella ja pystyn samalla ylläpitämään sairaalapuolen tietoja ja taitoja”.

Lue Katin tarina