SIlmäoireet
Elämä silmävamman jälkeen, Iidamarian tarina

Silmävamman jälkeen näkö ei ole itsestäänselvyys

Iidamaria, 26, sai voimakkaan iskun silmäänsä konsertissa seitsemän vuotta sitten. Silmävamman seurauksena hän ymmärsi, miten herkkä elin silmä on ja miten tärkeää näöstä on pitää huolta. 

“Muistan edelleen selvästi, kun lavalta lähti serpentiinipaukku, ja jotain lensi suoraan kohti silmääni. Sitten näin pelkkää valkoista, ja kipu oli niin kova, että meinasin menettää tajuntani”, Iidamaria kuvailee.


Isku toiseen silmään vei ensiapuun 

Messukeskuksessa sattunut onnettomuus vuonna 2014 olisi voinut viedä näön Iidamarian toisesta silmästä. Ensiavussa kuitenkin selvisi, että silmää ympäröivät luut eivät olleet murtuneet vaan kyseessä oli ruhjevamma. Näön luvattiin palautuvan muutamassa päivässä. 

“19-vuotiaana minulla piti olla koko elämä edessä. Ehdin pelätä, etten enää koskaan näe ja että minulle tulee silmälappu. Sitten aloin vähitellen erottaa valoa ja varjoja, ja toivo paremmasta voitti pelon.”


Silmävamma ei tarkoita maailmanloppua

Silmävamman jälkeen silmälääkärikäynnit ovat olleet Iidamarialle arkipäivää, sillä kova isku silmään lisää silmäsairauksien kuten glaukooman ja kaihin riskiä. Nuorella aikuisella harvinainen kaihi todettiin Iidamarialla viime keväänä.

“Minun oli vaikea tarkentaa ruudulle, ja tekstin rivit hyppivät samalla tavalla kuin lapsena, kun minulla oli karsastusta. Silmälääkärissä löytyi syy näön heikkenemiselle. Karsastus oli palannut, ja silmässä oli kaihimuutoksia, joiden piti tulla vasta vuosien päästä”, Iidamaria kertoo.

Nyt Iidamarialla on silmälasit ensi kertaa sitten yläasteen, ja hän käyttää niitä arkena kotona sekä tietokoneella ja lukiessa. Näköönsä hän on tyytyväinen.

“Onnettomuuden myötä tajusin, ettei näkö ole itsestäänselvyys. Toisaalta oivalsin myös, ettei maailma loppuisi, vaikka en näkisi yhdellä silmällä. Minulla olisi silti toinen jäljellä.”


Lempeitä ja ystävällisiä lääkäreitä

“Silmävamman hoito sai huomaamaan, että silmälääkärit ovat niitä inhimillisimpiä lääkäreitä, lempeitä ja ystävällisiä. Olen tosi kiitollinen kaikesta avusta”, Iidamaria toteaa. 

Silmänpaineen kontrollikäyntejä saattoi joskus nuorempana jäädä väliin, mutta nykyisin Iidamaria käy tutkituttamassa silmänsä vuosittain. 

“Silmänpaineet kannattaa mittauttaa säännöllisesti, koska ei niitä muutoksia tunnista itse. Silmä on tosi herkkä elin, ja siitä kannattaa pitää huolta”, hän sanoo.

Lue lisää silmävammoista ja niiden hoidosta >

Varaa aika näöntarkastukseen
VARAA AIKA
Tietoa silmistä
Ajankohtaiset artikkelit
Silmäoireet
Voit aina kääntyä SIlmäaseman lääkärin puoleen, kun jokin silmäoire huolestuttaa sinua. Toisia silmäoireita voit tarkkailla rauhassa tai lääkitä itse, kun taas toiset vaativat nopeaa lääkärin hoitoa.
Silmäaseman silmäsairaaloille on myönnetty arvostettu laatusertifikaatti
Silmäaseman silmäsairaaloille on myönnetty arvostettu laatusertifikaatti
Silmäaseman silmäsairaaloille on myönnetty ISO 9001:2015 -standardin mukainen laatusertifikaatti. Sertifikaatti tarkoittaa, että Silmäaseman silmäsairaaloissa on sitouduttu varmistamaan toiminnan korkea laatu ja pyritään jatkuvaan parantamiseen ja kehittämiseen.
Näköhäiriöt
Näköhäiriöt
Näköhäiriöt ovat usein vaarattomia, mutta ne voivat myös johtua silmäsairaudesta tai jostakin muusta sairaudesta. Asia on aina hyvä tarkista silmälääkärin oireet.
Asiakastyytyväisyytemme on huippuluokkaa
Asiakastyytyväisyytemme on huippuluokkaa
Silmäaseman asiakkaat ovat halukkaita suosittelemaan Silmäasemaa myös tuttavilleen, mikä käy ilmi jatkuvassa NPS-mittauksessa.
Katso kaikki artikkelit