Silmäleikkaukset
Ennenaikainen kaihi: harvinainen mutta hoidettavissa

Ennenaikainen vanhuuden kaihi voi kehittyä jo ennen keski-ikää

Näköä heikentävä kaihi tulee jossakin elämänvaiheessa kaikille. Ikääntyvässä Suomessa kaihi yleistyy vuosi vuodelta.

Nuorilla ja keski-ikäisillä kaihi on harvinainen, mutta toisilla se todetaan jo kolme- tai nelikymppisenä. Kysyimme Silmäaseman silmätautien erikoislääkäri Mika Kotimäeltä, mitä tarkoittaa ennenaikainen kaihi ja mistä se johtuu.


Alle 60-vuotiaan kaihi on ennenaikainen

“Ennenaikaisen kaihin rajaa ei ole virallisesti määritelty. Itse kirjaan papereihin sairauden ennenaikaiseksi, jos potilas on alle 60-vuotias”, Kotimäki vastaa. Hän kertoo kaihin johtuvan silmän linssin eli mykiön ikääntymisestä. Se on normaali muutos, joka tapahtuu eri ihmisillä eri tahdissa.

“Kaihissa silmän oma linssi eli mykiö samenee vähitellen, kun sen sisä- ja kuorikerroksiin kertyy solujen kuona-aineita. Näin käy tavallisesti vasta vanhemmalla iällä, mutta tietyt riskitekijät voivat nopeuttaa kaihin kehittymistä.”

Ennenaikaisen kaihin riski kasvaa, jos sairautta on todettu suvussa muilla alle 50-vuotiailla. Myös kortisonilääkitys, diabetes, runsas altistuminen auringon UV-säteilylle, aiemmat silmäleikkaukset ja silmävammat sekä alkoholi, tupakka ja ylipaino altistavat kaihille iästä riippumatta.


Näön heikkeneminen korostuu hämärässä

Ennenaikaisen vanhuuden kaihin oireet ovat samat kuin ikääntyneen kaihissa. Näkö sumenee ja heikkenee kaikissa valo-olosuhteissa mutta erityisesti hämärässä.

“Kaihi vaikeuttaa esimerkiksi pimeällä ajamista, sillä sen seurauksena vastaantulevien autojen valot häikäisevät hämärällä. Jos hämäränäön huomaa heikentyneen, silmälääkärin vastaanotolle kannattaa tulla jo ajoturvallisuuden takia”, Kotimäki painottaa.


Ennenaikaisen vanhuuden kaihin hoito on kaihileikkaus 

Kaihin, myös ennenaikaisen vanhuuden kaihin, ainoa hoito on kaihileikkaus. Toimenpiteessä silmän oma sumentunut linssi poistetaan, ja sen tilalle asetetaan potilaan toiveiden mukaan kirkas yksi- tai monitehoinen keinolinssi. Linssivalinnalla voidaan vaikuttaa näöntarkkuuteen ja silmälasien tarpeeseen kaihileikkauksen jälkeen. 

“Mielestäni linssivalinnan merkitystä ei voi korostaa potilaalle liikaa, erityisesti ennenaikaisen kaihin kohdalla. Jos nuorelle likinäköiselle ihmiselle tehdään kaihileikkaus yksiteholinssillä, silmä ei sen jälkeen enää mukaudu lähelle katsomiseen. Ennenaikaisen kaihin tilalle tulee näin uusi ongelma. Ilman moniteholinssiä ikänäkö iskee ikään kuin kertaheitolla ja etuajassa eikä vähitellen noin 45 ikävuodesta eteenpäin”, sanoo Kotimäki. 

Monitehoisella keinolinssillä sen sijaan saadaan korjattua kaihi ja sekä kauko- että lähinäkö. 

Silmälääkäri Mika Kotimäki suosittelee ennenaikaisesta kaihista kärsiville kaihileikkausta moniteholinssillä.


Kaihin toteamisikä vaikuttaa leikkauksen riskeihin 

Silmäkirurgin työssään Kotimäki pitää tärkeänä, että kunkin toimenpiteen riskeistä keskustellaan avoimesti. Kaihileikkauksen riskit ovat yleensä pieniä, mutta verkkokalvon irtauman riski kohoaa tilapäisesti etenkin ennenaikaisen vanhuuden kaihin kohdalla.

“Leikkaustekniikka voi irrottaa lasiaista eli silmän sisäistä hyytelömäistä ainetta sitä ympäröivistä rakenteista. Tämä aiheuttaa vetoa verkkokalvolle ja nostaa verkkokalvon irtauman riskiä tilapäisesti. Vanhemmilla ihmisillä riski on pienempi, sillä lasiainen on yleensä jo luonnostaan irronnut.”

Varhain todetun verkkokalvon irtauman hoitoennuste on yleensä hyvä, eikä Kotimäki ole vielä kohdannut asiakasta, joka olisi jättänyt leikkauksen väliin riskien pelossa. Lisäksi nuorempi ikä voi helpottaa kaihileikkauksesta toipumista muilla tavoin.

“Kaikkiin leikkauksiin liittyy omat riskinsä, mutta kaihileikkaus on Suomen yleisimpiä kirurgisia toimenpiteitä ja erittäin turvallinen. Nuorella ihmisillä on myös harvemmin taustalla muita silmävaivoja kaihin lisäksi. Tämä edesauttaa leikkauksen onnistumista.”


Tilastot kertovat: ennenaikainen vanhuuden kaihi on harvinainen

Kotimäen mukaan ennenaikainen kaihi on nuorella mahdollinen mutta epätodennäköinen näön heikkenemisen syy. Laajassa tutkimuksessa kaihi todettiin vain alle kolmella prosentilla 30–64 vuotiaista suomalaisista, kun yli 75-vuotiaista noin neljällä viidestä on kaihi. Kotimäki kannustaa silti matalalla kynnyksellä optikon tai silmälääkärin vastaanotolle, jos näkö tuntuu epätarkalta.

“Näöntarkkuus on helppo varmistaa optikon näöntutkimuksessa. Jos jokin muu näössä tai silmissä huolestuttaa, asia on hyvä tutkituttaa silmälääkärillä viipymättä. Ongelmat ovat usein sitä paremmin hoidettavissa mitä aikaisemmin ne todetaan.”

Varaa aika näkemisen asiantuntijalle
OPTIKOLLE
tai
SILMÄLÄÄKÄRILLE
Tietoa silmistä
Ajankohtaiset artikkelit
Hyvä näkö alkaa terveistä silmistä
Omista silmistä on tärkeää huolehtia, sillä silmien hyvinvointi vaikuttaa elämänlaatuun joka päivä.
Ennenaikainen kaihi yllätti nelikymppisen Sarin
Ennenaikainen kaihi yllätti nelikymppisen Sarin
Eräänä aamuna Sari sulki toisen silmänsä ja näki pelkkää harmaata sumua. Silmälääkärin diagnoosi tuli Sarille shokkina. Sarilla oli ennenaikainen vanhuuden kaihi.
Silmäleikkauksen pelko on täysin inhimillistä
Silmäleikkauksen pelko on täysin inhimillistä
Silmätautien erikoislääkäri ja dosentti Antti Viljanen kohtaa silmäleikkausta pelkääviä asiakkaita työssään päivittäin. Kysyimme häneltä, mikä silmäleikkauksessa useimmin pelottaa ja miten hän rauhoittelee riskeistä huolestuneita.
Asiakastyytyväisyytemme on huippuluokkaa
Asiakastyytyväisyy- temme on huippuluokkaa
Silmäaseman asiakkaat ovat halukkaita suosittelemaan Silmäasemaa myös tuttavilleen, mikä käy ilmi jatkuvassa NPS-mittauksessa.
Katso kaikki artikkelit