Silmäaseman kuivasilmäklinikka

Kuivasilmäisyys

Kuivasilmäklinikka

Kuivasilmäklinikka tarjoaa monipuolista apua kuivasilmäisyyteen

Jos sinulla on kuivasilmäisyyden oireita eikä reseptivapaista kosteuttavista tipoista ole apua, oireiden syy on hyvä selvittää Silmäaseman kuivasilmäklinikalla. Kuivasilmäisyyden hoitoon ja tutkimuksiin erikoistuneelta kuivasilmäklinikalta löytyy ratkaisuja niin lievään kuin hankalampaan silmien kuivumiseen.

Kuivasilmäklinikalla erikoiskoulutetut optikot tekevät tiivistä yhteistyötä silmälääkärien kanssa. Silmäaseman kuivasilmäklinikat palvelevat Helsingin, Jyväskylän, Lahden, Tampereen ja Oulun silmäsairaaloissa sekä Raision Myllyn silmälääkärikeskuksessa. 


Varaa aika soittamalla asiakaspalveluumme, puh. 010 190 200. 


Kuivasilmäklinikan ensikäynnillä kartoitamme silmiesi tilanteen

Ensikäyntiin kuivasilmäklinikalla kuuluu kokonaisvaltainen silmien tutkimus. Tarvittavat tutkimukset ovat kivuttomia ja vievät noin tunnin. Kysymme sinulta myös silmiesi voinnista ja yleisestä terveydentilastasi. 


Kuivasilmähoidon ensikäynnillä teemme sarveiskalvon mikroskooppitutkimuksen, tarkistamme ja puhdistamme luomireunat sekä arvioimme niissä olevien Meibomin rauhasten tilanteen. Lisäksi tutkimme kyynelnesteesi määrän, koostumuksen ja haihtuvuuden.


Tutkimusten avulla saamme selville, mistä silmiesi kuivuminen johtuu. Käymme kaikki tulokset läpi perusteellisesti kanssasi. Mikäli tutkimuksissa todetaan vaikea kuivasilmäisyys tai tulehdus tai jos kuivasilmäisyytesi johtuu perussairaudesta, ohjaamme sinut eteenpäin silmälääkärin vastaanotolle.


Yksilöllinen hoitosuunnitelma sinun silmillesi

Ensikäynnin päätteeksi suunnittelemme juuri sinulle sopivan kuivien silmien hoitopolun. Kuivasilmäklinikan hoitosuunnitelma on tavallisesti yhdistelmä useita eri hoitomuotoja, kuten kotihoitoa, kosteuttavia tippoja ja pitkäaikaista helpotusta tuovaa IPL-valoimpulssihoitoa. Silmätutkimuksien lisäksi siihen vaikuttavat myös mahdolliset sairautesi ja lääkityksesi sekä oma elämäntilanteesi. 

Heti ensikäynniltä lähtien saat lisäksi asiantuntevaa apua ja ohjausta kuivien silmien omahoitoon, jolla on merkittävä rooli silmiesi hyvinvoinnin kannalta. Omahoitoon kuuluu esimerkiksi Meibomin rauhasten lämpökäsittelyä ja luomireunan puhdistusta. Kuivasilmäklinikan asiantuntijat opastavat sinua mielellään myös hoitotuotteiden valinnassa. 


IPL-hoitoon kuivasilmäklinikalle

Hoitomenetelmistä uusin on erittäin tehokas ja pitkävaikutteinen IPL-hoito eli valoimpulssihoito, joka edistää Meibomin rauhasten toimintaa. Valtaosa kuivasilmäoireista johtuu Meibomin rauhasten tukkoisuudesta. 


Tarjoamme IPL-hoitoa Silmäaseman kuivasilmäklinikoilla. Neljän kerran sarjana toteutettava hoito parantaa kyynelnesteen laatua, vähentää tulehduksia ja lievittää silmien punoitusta. 


IPL-hoito voidaan tarvittaessa toistaa joko kertaluonteisena ylläpitohoitona tai uutena hoitojaksona. Jatkohoito suunnitellaan yksilöllisesti. 


Jatkuva seuranta on olennainen osa hoitopolkua

Kuivasilmäklinikalla seuraamme silmiesi vointia säännöllisillä kontrollikäynneillä. Optikko arvioi hoidon vaikutukset ja päivittää hoitopolkuasi tarpeen mukaan. Kuivasilmäklinikan vastuusilmälääkäri toimii konsultaatioapuna toimenpiteiden suunnittelussa. 


Tervetuloa kuivasilmäklinikalle

Varaa aika soittamalla asiakaspalveluumme puh. 010 190 200 (mpm/pvm). Asiakaspalvelu varaa sinulle ensikäynnin tai ohjaa soittopyynnön hoitovarausta varten sinua lähimmälle kuivasilmäklinikalle. Kuivasilmähoitoja ei voi varata verkosta.

Kuivasilmäklinikan hinnasto

Silmiesi hoidon kokonaishinta kuivasilmäklinikalla riippuu yksilöllisen hoitosuunnitelmasi sisällöstä. Lisätietoja saat kuivasilmäklinikalta tai asiakaspalvelustamme

Toimenpide

Hinta

Kuivasilmähoidon ensikäynti (60min)

69 €

IPL-valohoitokäynti (30-60min)

159 €

IPL-valohoitokäynti 3-4 kerran sarjana

149 € / kerta

Kuivasilmäkontrollikäynti (30min)

39 €

Tietoa silmistä

Ajankohtaiset artikkelit

Usein kysyttyjä kysymyksiä kuivasilmäisyydestä

Mistä tietää kärsivänsä kuivasilmäisyydestä ja muita usein kysyttyjä kysymyksiä

Näin tunnistat allergiset silmäoireet

Selätä leikkauspelko: laserleikkaus on nopea ja kivuton

Löydä oikea hoito tunnistamalla, milloin kyseessä ovat allergiset silmäoireet ja milloin silmät ovat ärtyneet katupölystä.

Kuivasilmäisyyden hoitoa kotona vai silmälääkärillä?

Kuivasilmäisyyden hoitoa kotona vai silmälääkärillä?

Kuivasilmäisyydestä kärsivää lohduttaa tieto, että oireita voivat helpottaa lukuisat hoitotuotteet, silmän luomireunojen puhdistus ja hyviä rasvoja sisältävä ruokavalio.

Asiakkaamme suosittelevat Silmäasemaa

Asiakkaamme suosittelevat Silmäasemaa

Silmäaseman asiakkaat ovat halukkaita suosittelemaan Silmäasemaa myös tuttavilleen, mikä käy ilmi jatkuvassa NPS-mittauksessa.
Katso kaikki artikkelit