Silmistä

Vaivaavatko väsyneet silmät? Lue vinkit hoitoon ja ennaltaehkäisyyn

Väsyneet silmät vaivaavat yhä useampia älylaitteiden ja ruutujen katsojia. Tavallisimpia oireita ovat silmien ärtyminen, kutina, kirvely ja päänsärky. Vaiva on kuitenkin yleensä vaaraton, ja sen helpottamiseksi ja ehkäisemiseksi on monia keinoja.

Taustalla yleistyneet älylaitteet

Silmien väsyminen on merkki silmälihasten rasittumisesta. Väsyneet silmät tuntuvat aroilta, kuivilta tai vetistäviltä. Katseen tarkentaminen voi olla haastavaa ja näkö epätarkka.

Silmälihasten rasittuminen johtuu usein tietokoneiden, tablettien ja älypuhelimien näyttöjen pitkäaikaisesta katselusta. Laitteiden sininen valo aiheuttaa kuvaan epätarkkuutta, johon silmät reagoivat tarkentamalla voimakkaasti. Väsyneet silmät voivat olla seuraus myös silmien siristelystä himmeän tai häikäisevän valaistuksen sekä heijastumien takia, navakasta tuulesta tai koneellisesta ilmastoinnista.

 

Silmien lepuuttaminen on tärkeää

Väsyneitä silmiä tekee mieli hieroa verenkierron parantamiseksi rasittuneissa lihaksissa, mutta oireiden lievittämiseksi kannattaa mieluummin kokeilla silmien lepuuttamista sulkemalla silmät hetkeksi tai katsomalla kaukaisuuteen. Silmäjumppa on toinen vaivaton keino elvyttää väsyneet silmät, ja myös kuivasilmäisyyteen tarkoitetut tipat voivat tuoda helpotusta.

Silmälääkärin tai optikon puoleen kannattaa kääntyä, jos väsyneet silmät vaivaavat jatkuvasti, erityisesti jos sinulla on seuraavia oireita:

  • päänsärky
  • kaksoiskuvat
  • epämukavuuden tunne
  • äkilliset muutokset näössä.

Piilokarsastus, kuivasilmäisyys ja tarve silmälaseille tai lasien vaihtamiselle voivat selittää oireita.

 

Ennaltaehkäise silmien väsyminen

Älylaitteiden katselusta kannattaa pitää taukoa mahdollisimman usein, ja riittävä uni on silmille tärkeää. Valaistuksen muuttaminen vähentää häikäisyä ja heijastumia, lisäksi tietokoneen näytöllä voi käyttää häikäisysuojaa. Esimerkiksi työpaikalla koneen näyttö kannattaa asettaa noin puolen metrin päähän niin, että sen yläreuna on juuri katseen alapuolella. Silmälasien käyttäjät voivat harkita BlueControl-pinnoitetta, joka suodattaa sinistä valoa ja ehkäisee sen haittoja.

 

Käänny Silmäaseman asiantuntijoiden puoleen, jos väsyneet silmät haittaavat elämääsi.

Lue myös:

Näyttöjen äärellä työskentelevät silmät tarvitsevat välillä taukojumppaa, aivan kuten koko keho. Silmäjumppa ja sopivat katseluolosuhteet rentouttavat ja virkistävät kuivia, ärtyneitä silmiä. Ota talteen silmäjumppaohjeet ja lue vinkit ruutujen säätämiseksi.

Näköhäiriöt ovat usein vaarattomia, mutta ne voivat myös johtua silmäsairaudesta tai jostakin muusta sairaudesta. Asia on aina hyvä tarkistaa silmälääkärin vastaanotolla.

Jos silmäsi kutiavat, punoittavat tai kirvelevät, voi syynä olla niiden kuivuminen. Moni kärsii kuivasilmäisyydestä jossakin vaiheessa elämäänsä. Kuivat silmät voivat olla ympäristön tai sairauden aiheuttama ongelma. Tehokkaita hoitotuotteita on nykyään runsaasti, ja ennaltaehkäisyssä yksi keino on ylitse muiden.