Kirjaudu sisään
Varaa aika
SILMIEN RAKENNEKUVAUKSEEN
010 190 200
Ma–pe 8–21, la 9–18 (mpm/pvm)
Olen Laura Järvelä, 43-vuotias tuotepäällikkö ja kolmen lapsen äiti Espoosta.
Menin silmän OCT-kuvaukseen ihan mielenkiinnosta. Äidilläni on todettu glaukooma, ja tämän sukurasitteen vuoksi halusin tarkistuttaa myös omat silmäni. Silmäni tutkittiin perusteellisesti, kun kävin pari vuotta sitten Silmäasemalla laserleikkauksessa, mutta tällä kertaa halusin lääkärin katsovan silmänpohjani nimenomaan sukurasitteen vuoksi.
Varasin silmien rakennekuvauksen verkosta ja sain heti omiin aikatauluihini sopivan ajan. Optikko teki minulle ensin perusteellisen näöntarkastuksen. Hän kyseli tarkkaan silmieni voinnista ja napsi sitten kolmiulotteiset kuvat OCT-laitteella. Näöntarkastus ja OCT-tutkimus veivät yhteensä vain noin 40 minuuttia, vaikka olin varannut aikaa tunnin.
Kuvaus sujui helposti ja ihan niin kuin pitikin. Istuin vain tuoliin, laitoin leuan leukatuelle ja kohdistin katsetta laitteen antamien ohjeiden mukaan. OCT-tutkimuksessa silmiin ei koskettu vaan piti vain olla räpäyttämättä pienen hetken ajan.
Silmän OCT-kuvaus oli maanantaina. Sunnuntaina sain tiedon tekstiviestillä puhelimeeni, että lääkäri oli tutkinut kuvat ja lausunto postitettaisiin minulle. Se tuli perille jo seuraavalla viikolla.
Oikeassa silmässäni näkyi kuvissa pientä hermosäikeen ohenemaa, vaikka tarkan näön alueella kaikki oli onneksi normaalia. Lääkäri arveli, että poikkeama saattoi johtua myös kuvauskulmasta tai laserilla korjatusta likitaitteisuudestani. Sukurasitteeni takia minua kehotettiin kuitenkin varaamaan uusintakuvaus yhdeksän kuukauden päähän.
Lääkärinlausunnon mukana saapui myös kaksi kuvaa. Niistä oli mielenkiintoista tutkia itse kohtaa, josta mahdollinen muutos oli löytynyt. Olen iloinen, että kävin silmän rakennekuvauksessa ja että silmieni terveyttä seurataan, vaikka ihan kaiken varalta. Perheessämme on kolme kilpaurheilevaa lasta ja vuoden vanhan tiibetinterrieri, joten elämäni on todella aktiivista. Siksi haluan huolehtia näöstäni mahdollisimman hyvin.
LUE LISÄÄ
VARAA AIKA
Voit aina kääntyä Silmäaseman lääkärin puoleen, kun jokin silmäoire huolestuttaa sinua. Toisia silmäoireita voit tarkkailla rauhassa tai lääkitä itse, kun taas toiset vaativat nopeaa lääkärin hoitoa.
Lähes 20 vuotta Silmäasemalla vastaanottoa pitänyt silmälääkäri Ilkka Puusaari kertoo silmänpohjan OCT-kuvausten yleistyvän kiihtyvällä vauhdilla. Ei ihme, sillä tutkimus on tarkkuudeltaan omaa luokkaansa. Lue tästä koko haastattelu ja mitkä ovat rakennekuvauksen hyödyt.
Oikean silmän näön heikentyminen sai Matin hakeutumaan silmien rakennekuvaukseen. Lue mitä kuvauksessa selvisi.