Silmien terveys
Sarveiskalvo
Varaa aika silmälääkärille
VARAA AIKA

Sarveiskalvo

Sarveiskalvo on läpinäkyvä kudos silmän pinnalla, värikalvon päällä. Sen tehtävänä on taittaa valoa ja suojata silmää. Sarveiskalvoa suojaavat kyynelneste ja silmäluomet. Sarveiskalvo koostuu viidestä kerroksesta, jotka ovat vahvempia kalvon etuosassa. Samentunut sarveiskalvo pystytään korvaamaan kirkaalla sarveiskalvosiirteellä.

Sarveiskalvon yleisimmät ongelmat ja sairaudet

Sarveiskalvo on altis pinnallisille haavaumille. Esimerkiksi hankaavat ripset, kynnen raapaisu, piilolinssien käyttö tai silmään joutuneet roskat voivat aiheuttaa naarmuja sarveiskalvon pintasolukkoon eli epiteeliin. Hoitoon tulee hakeutua, jos silmää on vaikea pitää auki, näkökyky heikkenee tai silmä on kipeä, vetistää, punoittaa tai rähmii.

Haavaumat lisäävät riskiä sairastua sarveiskalvon yleisimpään sairauteen, sarveiskalvon puolustusmekanismin heikkenemisestä johtuvaan tulehdukseen eli keratiittiin. Piilolinssien käyttäjillä tulehdusriskiä lisäävät huono hygienia ja piilolinssien pitkäkestoinen tai yhtäjaksoinen käyttö. Sarveiskalvotulehdus on hyvin usein seurausta viruksesta, usein herpes- tai adenoviruksesta. Oireet ovat yksilöllisiä ja vaihtelevat myös sarveiskalvotulehduksen sijainnista ja aiheuttajasta riippuen. Herpesviruksesta johtuvan sarveiskalvotulehduksen oireita ovat kipu, roskantunne, silmän vuotaminen, valonarkuus ja sidekalvon punoitus. Erittäin tarttuvasta adenoviruksesta johtuvassa tulehduksessa silmä myös rähmii, ja sarveiskalvoon voi syntyä useita kuukausia kestäviä samentumia. Viruksen aiheuttamaa sarveiskalvotulehdusta hoidetaan viruslääkkeillä, esimerkiksi asikloviirilla.

Sienten, bakteerien ja alkueliöiden aiheuttamat sarveiskalvotulehdukset ovat harvinaisia. Bakteeritulehduksille altistavat vaikea kuivasilmäisyys, silmäluomien virheasennot ja tulehdukset, pintavammat ja piilolinssien käyttö. Tulehduksen oireita ovat roskantunne, silmäsärky, näön heikkeneminen, silmän punoitus ja valonarkuus sekä sarveiskalvossa näkyvä harmahtava tulehduspesäke. Bakteerien aiheuttamaa sarveiskalvotulehdusta hoidetaan antibiooteilla. Sarveiskalvotulehdus voi olla myös seurausta silmien suojaamattomasta altistumisesta UV-säteilylle tai hitsausliekille. Silmät ovat tällöin kipeät, punaiset ja erittäin valonarat sekä vuotavat runsaasti.


Sarveiskalvon paksuus

Sarveiskalvon paksuus on yksilöllistä, eikä se vaikuta näkökykyyn. Silmänpainemittauksessa paksu sarveiskalvo voi vääristää tuloksia ylöspäin ja ohut sarveiskalvo alaspäin. Siksi sarveiskalvon paksuus huomioidaan mittaustuloksia tarkastellessa. Sarveiskalvon paksuudella on merkitystä myös silmien laserleikkausta suunniteltaessa. Poikkeavan muotoinen tai liian ohut sarveiskalvo voivat olla esteitä silmien laserleikkaukselle, jossa kalvoa ohennetaan entisestään. Ennen laserleikkausta tutkitaan sarveiskalvon kaarevuus, paksuus ja etupinnan sekä takapinnan muoto. Sarveiskalvon pinnan poikkeavuudet, kuten kalvon haurastuminen, lisäävät leikkauskomplikaatioiden riskiä.

Varaa aika silmälääkärille
VARAA AIKA
Tietoa silmistä
Ajankohtaiset artikkelit
Silmäoireet
Voit aina kääntyä SIlmäaseman lääkärin puoleen, kun jokin silmäoire huolestuttaa sinua. Toisia silmäoireita voit tarkkailla rauhassa tai lääkitä itse, kun taas toiset vaativat nopeaa lääkärin hoitoa.
Lähes kaikki silmävammat ovat hoidettavissa
Lähes kaikki silmävammat ovat hoidettavissa
Silmään kohdistuva vamma tulee ottaa tosissaan. Silmä on herkkä elin, joten sen vaurioituessa kannattaa aina hakeutua lääkäriin. Suurin osa vammoista saadaan lääkärin avulla kuntoon, mutta erityisesti hoitamatta jätetyt silmävammat voivat aiheuttaa pysyviä vaurioita.
Näköhäiriöt
Näköhäiriöt
Näköhäiriöt ovat usein vaarattomia, mutta ne voivat myös johtua silmäsairaudesta tai jostakin muusta sairaudesta. Asia on aina hyvä tarkista silmälääkärin oireet.
Asiakastyytyväisyytemme on huippuluokkaa
Asiakastyytyväisyy- temme on huippuluokkaa
Silmäaseman asiakkaat ovat halukkaita suosittelemaan Silmäasemaa myös tuttavilleen, mikä käy ilmi jatkuvassa NPS-mittauksessa.
Katso kaikki artikkelit