Kirjaudu sisään
Näkemisen tarpeet ovat harvoin samat töissä, kotona ja harrastuksissa, ja tyylillä on aina kiva leikitellä. Nämä neljä silmälasien käyttäjää vaihtavat myös silmälasinsa vaihtaessaan töistä vapaalle – katso kuvat!
Silmälasit valitaan usein ensisijaisesti työtehtävät mielessä: esimerkiksi näyttöpäätetyöskentelyyn sopivat lasit, silmälasit autoiluun tai lukulasit pienen tekstin lukemiseen. Työpäivä kestää kuitenkin vain kahdeksan tuntia, ja vapaalla silmälasien käyttötarkoitus muuttuu. Kannattaisiko työlasien lisäksi siis hankkia toiset silmälasit vapaa-ajan tarpeisiin? Katso alta neljä esimerkkiä tilanteesta, jossa kahdet lasit ovat molemmat yhtä hyödylliset ja tyylikkäät.
Linja-auton kuljettaja tarvitsee työhönsä vaihteleviin ajo-olosuhteisiin räätälöidyt silmälasit. Niiden avulla hän näkee esteettömästi tielle säästä ja vuorokaudenajasta riippumatta. Keveät ja pyöreät mustat kehykset sopivat saumattomasti työasuun.
Keväällä ja kesällä töiden jälkeen on aikaa nauttia rennosta meiningistä ystävien kanssa, ja neutraali tyyli vaihtuu trendikkääseen vapaa-ajan lookiin. Suuret kilpikonnakuvioidut aurinkolasilasit vahvuuksilla suojaavat silmiä tehokkaasti UV-säteilyltä ja luovat rohkean, naisellisen vaikutelman.
Tietotyöläinen viettää suuren osan työpäivästään näyttöpäätteen ääressä. Päätetyöskentelyyn suunnitellut lähipainotteiset silmälasit sinivalosuojalla ehkäisevät silmien väsymistä ja siitä mahdollisesti aiheutuvaa niska- ja päänsärkyä.
Maastopyöräilyharrastus tarjoaa loistavaa vastapainoa aivotyölle. Pyörän selässä on tärkeää, että aurinkolasit istuvat hyvin pyöräilykypärän kanssa. Pyöräilylasien kontrastinäköä parantavien linssien ansiosta maaston muodot erottuvat helposti myös kirkkaassa auringonpaisteessa.
Virtaviivaiset pilottimalliset silmälasit ovat lentäjälle luontainen valinta. Niiden heijastuksia vähentävät linssit sopivat erinomaisesti lentokoneen mittaristojen katseluun lähietäisyydeltä.
Pitkien työmatkojen jälkeen tyyli saa pehmetä, ja parhaalta maistuu rentoutuminen hyvän kirjan ääressä. Perhosenmuotoisissa lukulaseissa on maanläheinen ruskea sävy, ja niiden lähipainotteiset linssit auttavat uppoutumaan tarinan pyörteisiin silmiä rasittamatta
Sairaanhoitajan on nähtävä hyvin paitsi kauas myös lähelle, sillä lääkkeiden annostelu ja toimenpiteet vaativat äärimmäistä tarkkuutta. Laadukkaat yleislasit toimivat kaikissa työtilanteissa. Vapaa-ajalla intohimoinen perhokalastaja käyttää lähipainotteisia silmälaseja nähdäkseen sitoa pienimmätkin perhot.