SIlmien terveys

Kilpirauhasen vajaatoiminta ja silmät: nämä silmäoireet on hyvä tutkia

Kilpirauhasen vajaatoiminnassa kilpirauhanen ei tuota tarpeeksi kilpirauhashormoneja verenkiertoon. Oireet ovat moninaiset, sillä kilpirauhasen tehtävä on huolehtia koko kehon aineenvaihdunnasta. Nämä silmäoireet ja näköhäiriöt saattavat kertoa kilpirauhasen vajaatoiminnasta.

Kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa näköhäiriöitä

Kilpirauhasen vajaatoiminta on yleinen vaiva, josta kärsii tutkimusten mukaan noin 5,5 prosenttia suomalaisista. Sen oireisiin kuuluvat muu muassa painonnousu, väsymys, masennus, turvotus, kuiva iho, hiustenlähtö ja ajatuksen hitaus. Yleisoireiden lisäksi kilpirauhasen vajaatoiminta vaikuttaa myös näköön.

Kilpirauhasen vajaatoiminnan silmäoireet ovat pääasiassa lieviä. Tyypillisiä oireita ovat näköhäiriöt, kuten hämäränäön heikkeneminen, ja silmien alueen turvotus. Kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyvä elintoimintojen hidastuminen heijastuu myös näköön. Katseen tarkentaminen sekä lähelle että kauas saattaa viedä normaalia pidempään. Jos huomaat tarkentamisvaikeuksia esimerkiksi autoillessa, kilpirauhasen ja silmien tilanne kannattaa tarkistaa silmälääkärin vastaanotolla.


Kuivat silmät on yleinen kilpirauhasen vajaatoiminnan oire

Kilpirauhasen vajaatoiminnan oireena voi näköhäiriöiden lisäksi olla kuivat silmät, sillä vajaatoiminta vähentää kyynelnesteen tuotantoa. Kuivat silmät tunnistaa siitä, että ne kirvelevät, punoittavat tai vetistävät sekä väsyvät helpommin. 

Talvinen kuiva ilma, ilmastointi, kova tuuli ja näyttöpäätetyöskentely pahentavat myös kilpirauhasen vajaatoiminnasta johtuvia kuivasilmäisyyden oireita. Silmäaseman verkkokaupasta löytyvät kosteuttavat silmätipat ovat tehokas apu vaivaan.


Basedowin silmäoireyhtymä tulee tutkituttaa nopeasti

Basedowin silmäoireyhtymä on kilpirauhasen liikatoiminnan aiheuttama silmäkuopan autoimmuunitauti. Se puhkeaa toisinaan myös kilpirauhasen vajaatoimintavaiheessa eli tilanteessa, jossa liikatoiminta vaihtuu vajaatoiminnaksi kilpirauhasen hoidon seurauksena.

Basedowin silmäoireyhtymän oireita ovat roskan tai hiekkaisuuden tunne silmissä, silmien punoitus, silmien liikekipu, vetistely ja valonarkuus sekä luomien turvotus ja kaksoiskuvat. Silmien takana voi tuntua voimakasta särkyä. Lieviä silmäoireita hoidetaan kosteuttavilla silmätipoilla ja vakavammin oireilevaa tautia esimerkiksi suonensisäisellä kortisonilla (kortikosteroideilla). Varhainen diagnoosi on tärkeää Basedowin silmäoireyhtymän hoidossa, ja sen lääkkeellinen hoito kuuluu aina sisätautilääkärille eli endokrinologille. Jos epäilet tautia, ota pikaisesti yhteyttä joko sisätauti- tai silmälääkäriin.

Varaa aika silmälääkärille

Tietoa silmistä

Ajankohtaiset artikkelit

Silmäoireet

Voit aina kääntyä SIlmäaseman lääkärin puoleen, kun jokin silmäoire huolestuttaa sinua. Toisia silmäoireita voit tarkkailla rauhassa tai lääkitä itse, kun taas toiset vaativat nopeaa lääkärin hoitoa.

Kuivat silmät ovat yleinen vaiva, joka kannattaa hoitaa ajoissa

Kuivat silmät ovat yleinen vaiva, joka kannattaa hoitaa ajoissa

Jos silmäsi kutiavat, punoittavat tai kirvelevät, voi syynä olla niiden kuivuminen. Moni kärsii kuivasilmäisyydestä jossakin vaiheessa elämäänsä. Kuivat silmät voivat olla ympäristön tai sairauden aiheuttama ongelma. Tehokkaita hoitotuotteita on nykyään runsaasti, ja ennaltaehkäisyssä yksi keino on ylitse muiden.

Silmätulehdus ja silmätulehduksen oireet

Silmätulehdus ja silmätulehduksen oireet

Jos silmäsi punoittavat, kirvelevät tai vuotavat, sinulla saattaa olla silmätulehdus. Tulehduksia on erityyppisiä: osa voi parantua itsestään ja toisiin vaaditaan kiireellistä hoitoa. Lue lisää ja katso alta yleisimmät silmätulehduksen oireet.

Asiakastyytyväisyytemme on huippuluokkaa

Asiakastyytyväisyy- temme on huippuluokkaa

Silmäaseman asiakkaat ovat halukkaita suosittelemaan Silmäasemaa myös tuttavilleen, mikä käy ilmi jatkuvassa NPS-mittauksessa.
Katso kaikki artikkelit