Silmäleikkaukset
Eroon ikänäöstä linssileikkauksella
Eroon ikänäöstä linssileikkauksella
Eroon ikänäöstä linssileikkauksella
Varaa aika maksuttomaan leikkauskartoitukseen
VARAA AIKA MYYMÄLÄÄN
tai
VARAA SOITTOAIKA

Eroon ikänäöstä linssileikkauksella

Linssileikkauksessa silmän oma ikääntynyt linssi korvataan keinotekoisella yksi- tai moniteholinssillä. Linssileikkauksella voidaan korvata lukulasit, kaukolasit tai moniteholasit ja poistaa hajataitto.

Linssileikkaus korjaa nyt ikänäön

Silmän taittovirheestä johtuvia lähi- ja kaukonäön ongelmia on jo pitkään korjattu onnistuneesti laserleikkauksilla. Laser ei kuitenkaan tehoa ikänäköön eli kun silmän oma ikääntynyt linssi ei enää jaksa tarkentaa lähelle. Onneksi viimeisen vuosikymmenen aikana on tapahtunut huimaa kehitystä linssileikkauksissa, joilla korjataan nimenomaan ikänäköä, Silmäaseman silmäkirurgi Juha Lehtosalo kertoo.

”Linssileikkauksia on tehty 1990-luvulta lähtien, mutta vuoden 2010 jälkeen niissä on saavutettu todellinen läpimurto. Linssien laatu ja kyky mitata silmää ovat kehittyneet aivan uudelle tasolle, joten ikänäkö voidaan lopultakin korjata tehokkaasti leikkauksella.”

Linssileikkaus parantaa elämänlaatua

Linssileikkauksessa silmän oma ikääntynyt linssi korvataan keinotekoisella yksi- tai moniteholinssillä. Eniten linssileikkauksesta hyötyy asiakas, joka voi leikkauksen avulla päästä eroon niin luku- kuin kaukolaseista.

  • Lehtosalon mukaan tavallisia syitä linssileikkaukselle ovat urheilu- ja ulkoiluharrastukset tai ammatti, jossa silmälaseista on haittaa tai lähinäköä tarvitaan jatkuvasti. ”Linssileikkauksesta on valtavasti apua vaikkapa ammattikalastajalle tai tekniikan parissa tai näyttöpäätteellä työskentelevälle, mutta se parantaa kenen tahansa elämänlaatua”, hän täsmentää.

Silmäkirurgi Juha Lehtosalolla on takanaan jo yli 20 000 silmäleikkausta. Jos leikkaus askarruttaa yhtään, kannattaa katsoa tämä video. Näet, kuinka hyvissä käsissä meillä ollaan.

Linssileikkaus maksaa itsensä takaisin

Linssileikkauksella ei välttämättä kannata korvata aivan ensimmäisiä lukulaseja. Ikänäön kehitys on yksilöllistä mutta useimmiten leikkaus tehdään yli 50-vuotiaalle potilaalle.

”Ikänäkö kehittyy hitaasti usean vuoden kuluessa. Hyvä ajankohta linssileikkaukselle on silloin, kun on täysin riippuvainen lukulaseista”, Juha Lehtosalo valottaa.

Moniteholinssileikkauksen hinta on noin 6000 euroa, joten se on leikkauspäätöksessä merkittävä tekijä. Linssileikkaus kuitenkin maksaa itsensä takaisin muutamassa vuodessa, kun uusia silmälaseja ei enää tarvitse ostaa näön muuttuessa eikä rikkoutuneiden tai kadonneiden tilalle.

Lue lisää sillmäleikkauksen rahoituksesta täältä.

Jännittäminen kuuluu asiaan

Linssileikkauksen sopivuus tarkistetaan esitutkimuksessa, jossa tehdään erilaisia mittauksia ja varmistetaan, että asiakkaan silmät ovat terveet. Lääkäri valitsee asiakkaan tarpeisiin ja tilanteeseen sopivan linssin huolella, pitkän keskustelun jälkeen. ”Esitutkimus on äärimmäisen tärkeä osa hoitopolkua”, Lehtosalo painottaa.

Hän ymmärtää, että linssileikkaus jännittää asiakkaita, sillä heille leikkaus on ainutkertainen kokemus. ”Linssileikkaus jännittää kaikkia potilaita ainakin jonkin verran. Siksi on tärkeää luoda luottamuksen ilmapiiri esitutkimuksessa ja leikkauspäivänä.”

Leikkaava lääkäri tavoitettavissa leikkauksen jälkeen

Lehtosalo on tehnyt lähes 30-vuotisen uransa aikana yli 14 000 linssi- ja kaihileikkausta, jotka ovat teknisesti samanlaiset. Kokeneen kirurgin käsissä ongelmat ovat harvinaisia. Jos niitä ilmenee, niihin puututaan välittömästi.

Linssileikkauksen jälkeen asiakas saa mukaansa lääkärin puhelinnumeron, johon voi soittaa, jos jokin askarruttaa tai huolestuttaa. Leikkauksen tulokset tutkitaan myös jälkitarkastuksissa.

”Paras palkinto tässä työssä on todeta, että asiakas näkee leikkauksen jälkeen hyvin ja voi jatkaa elämäänsä ilman silmälaseja. Silmäkirurgille se on suurin lahja”, Lehtosalo hymyilee.  

Varaa aika maksuttomaan leikkauskartoitukseen
VARAA AIKA MYYMÄLÄÄN
tai
VARAA SOITTOAIKA
Tietoa silmistä
Ajankohtaiset artikkelit
Hyvästit viimeisille silmälaseille: Jyrkin ikänäkö korjattiin linssileikkauksella
Ikänäköleikkauksena tunnettu linssileikkaus Silmäaseman silmäsairaalassa oli korjaamoyrittäjä Jyrki Paunoselle valtava helpotus. Jyrki pääsi eroon silmälaseista, joita hän ei ollut koskaan käyttänyt mielellään. Samalla työ autokorjaamolla tehostui, ja tärkeistä urheiluharrastuksista sai taas kaiken ilon irti.
Ikänäkö kannattaa korjata: näin silmän linssileikkaus parantaa elämänlaatua
Ikänäkö kannattaa korjata: näin silmän linssileikkaus parantaa elämänlaatua
Huonon näön vaikutuksen elämänlaatuun huomaa usein vasta silloin, kun silmät on jo korjattu. Juuri näin kävi 50-vuotiaalle Nana Hjeltille, jolle tehtiin Silmäaseman linssileikkaus moniteholinssillä. Lue alta, millaisissa arjen tilanteissa Nana iloitsee linssileikkauksestaan eniten.
5 syytä mennä linssileikkaukseen
5 syytä mennä linssileikkaukseen
Listasimme 5 hyvää syytä mennä linssileikkaukseen
Golfaava silmäkirurgi uskaltautui linssileikkaukseen
Golfaava silmäkirurgi uskaltautui linssileikkaukseen
Linssileikkaus tuli ajankohtaiseksi silmäkirurgi Torsti Sihvolalle, kun hän ei enää nähnyt golfsovelluksen tulospalvelua puhelimeltaan. Ikänäkö korjattiin hänen omalla työpaikallaan Silmäaseman silmäsairaalassa.
Näytä kaikki artikkelit