Kirjaudu sisään
Kaksi viikkoa SMILE-laserleikkauksen jälkeen somevaikuttaja ja valokuvaaja Janita Autio kertoo olevansa “onnellisempi kuin koskaan ennen marraskuussa.” Kysyimme sairaalapelosta kärsivältä Janitalta, mikä innosti hänet menemään laserleikkaukseen, ja millaisia kokemuksia laserleikkauksesta lopulta jäi.
Kun Janita Autio tuli maanantaiaamuna laserleikkaukseen Silmäaseman silmäsairaalaan Helsingin keskustassa, hän pelkäsi, että ei lähtisi sieltä omin jaloin pois.
“Pelkkä verikokeissa käyminen on minulle painajaista, ja pyörryn joskus jo lääkärin odotusaulassa. Laserleikkaus jännitti minua niin paljon!”, hän kuvailee.
Janita oli kuitenkin tehnyt päätöksensä. Silmälasit olivat pitkään osa hänen brändi-imagoaan, mutta piilolinssejä kokeiltuaan hän oli oppinut pitämään ulkonäöstään lasittomana. Nyt piilolinssit kuivattivat hänen silmiään, ja niiden käyttöä piti rajoittaa.
Janitan ystävä oli käynyt laserleikkauksessa Silmäasemalla ja kertonut kokemuksiaan. Laserleikkauksesta oli jäänyt ”hyvä, lämmin ja turvallinen” olo. Ystävän suosituksesta hän hakeutui laserleikkauksen esitutkimukseen silmäkirurgi Torsti Sihvolan vastaanotolle. Tunnin verran kestävässä esitutkimuksessa hän kertoi Sihvolalle avoimesti sairaalapelostaan, johon tämä suhtautui ymmärryksellä.
Sihvolalla oli jo aiempia kokemuksia laserleikkausta pelkäävistä asiakkaista. Hän vakuutti Janitalle, ettei laserleikkaus satu, sillä silmiin laitetaan puuduttavia tippoja ennen leikkausta. Rauhoittava esilääkitys auttaisi leikkauspelkoon.
“Sain kysyä kaikki tyhmimmätkin kysymykset, ja se helpotti”, Janita sanoo.
Janitalle valittiin SMILE-laserleikkaus, joka on laserleikkaustekniikoista uusin ja hellävaraisin. SMILE-laserleikkauksesta toipuminen on nopeaa, ja myös silmien kuivumista esiintyy SMILE-leikkauksen jälkeen harvemmin.
Leikkausaamuna Janita yllättyi, kun laserleikkausta ei tehtykään elokuvien hämärässä leikkaussalissa vaan tavallisessa toimenpidehuoneessa. Silmähoitajan antama esilääkitys vaikutti nopeasti.
“Sen jälkeen pelko hävisi kokonaan. Meni vain hetki ennen kuin lääkäri kertoi, että kohta ollaan valmiita ja että laserleikkaus oli mennyt tosi hyvin”, kertoo Janita. Hän kuvailee laserleikkausta paitsi nopeaksi myös “sairaan mielenkiintoiseksi.”
“Katsoin vihreää kuviota ja seurasin valoa, ja noin vartissa koko leikkaus oli ohi. Olin ihan että wow, vaikka yleensä pelkään kaikkia vastaavia kokemuksia. Voisin vaikka heti mennä uudestaan!”
Hetken päästä Janita istui jo lepohuoneen nojatuolissa syömässä suklaata ja juomassa smoothieta.
“Luulin, etten näkisi laserleikkauksen jälkeen mitään. Sen sijaan tutkin jo tyyliin vartin päästä, mitä smoothiepurkissa luki”, hän sanoo.
Pari tuntia myöhemmin Janita käveli itse laserleikkauksesta kotiin. Saattajaksi tullut poikaystävä sai kuulla riemunkiljahduksia, kun hän erotti Finnkinon kyltin ja rautatieaseman tornit ensimmäistä kertaa. Leikkauspäivän illan Janita vietti lepäillen silmät kiinni, mutta seuraavana aamuna näkö oli täysin kirkas.
”Olin haaveillut ikuisuuden, että näkisin hyvin avatessani silmät aamulla. Se oli niin outoa ja ihanaa, että itketti”, Janita fiilistelee.
Kaksi päivää leikkauksesta Janitan riemastus kasvoi edelleen, kun hän lähti ensimmäistä kertaa ulos. Hän näki Iso Roobertinkadun jugendtalojen yksityiskohdat, puiden lehdet, kauppojen kyltit ja kadunnimet.
”Koko maailma avautui ihan erilaisena. Ennen laserleikkausta kaikki paria metriä kauempana oli ollut pelkkiä ääriviivoja ja epämääräistä massaa. Kaveri tuli vastaan ja kysyi, mikä minulla oikein on, kun näytän niin onnelliselta,” hän nauraa.
Laserleikkauksesta toipumisen nopeus on ollut Janitalle iso yllätys, sillä hän kuvitteli leikkauksen tarkoittavan pitkää taukoa töistä. Nyt hän harmittelee, ettei käynyt leikkauksessa jo paljon aiemmin.
“Turha tietenkin jossitella, mutta laserleikkaus oli lopulta investointi työhön eikä este. Tein täyden työpäivän jo heti leikkausta seuraavana päivänä”, hän sanoo.
Valokuvaus on nyt helpompaa kuin ennen laserleikkausta. Piilolinssien käyttörajat eivät enää sanele kuvauspäivän pituutta, eivätkä silmälasit ole tiellä tai huurussa. Laserleikkauksen jälkeen Janita sanoo elävänsä elämänsä onnellisimpia päiviä.
“Tekisi mieli kertoa jokaiselle, joka miettii laserleikkausta, että menkää nyt ihmeessä. Tämä on ollut yksi parhaita juttuja ikinä. Toivon, että mahdollisimman monet lukevat kokemuksiani ja voittavat leikkauspelkonsa!”
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivuillamme sekä mainonta- ja tilastointitarkoituksiin. Voit koska tahansa muuttaa evästeasetuksiasi. Lue lisää evästeistä täältä .