Tunnista kaihin oireet
Tunnista kaihi
Tunnista kaihi

Kaihin oireet: lue tositarinat ja tunnista kaihi

“Kaihioireet heikentävät elämänlaatua monin tavoin jo kaihin kehittymisen alkuvaiheessa”, Silmäaseman silmälääkäri Niko Lappi kertoo. Listasimme alle viisi yleistä kaihin oiretta sekä asiakkaidemme kertomia esimerkkejä tosielämästä. Tunnistatko sinä kaihin?

Kaihin tärkein oire on näön sumeneminen. Kaihin kehittyminen vie kuitenkin vuosia, ja siksi erityisesti alkavan kaihin oireita ei aina huomaa itse. Ulospäin kaihi näkyy vasta siinä vaiheessa, kun kaihioireet ovat jo erittäin voimakkaita.

Silmälääkäri Niko Lapille kaihitapaukset ovat tuttuja. ”65-vuotiaista noin 30:lla prosentilla on näköä heikentävä kaihimuutos toisessa tai molemmissa silmissä. Myös silmänpohjan ikärappeuma ja glaukooma alkavat yleistyä piilevinä samassa iässä. Jokaisen yli 60-vuotiaan onkin hyvä käydä silmälääkärin tutkimuksissa 3 vuoden välein, jotta mahdollisiin ongelmiin ehditään puuttua ajoissa.” 


Kaihioireista ei tarvitse kärsiä

Julkisen terveydenhuollon kaihileikkauskriteerit ovat tiukat, ja kaihileikkausta saattaa joutua odottamaan pitkään. Lappi on kuitenkin vahvasti sitä mieltä, ettei kaihin oireista kannata jäädä kärsimään. 

“Elämänlaatua heikentävät kaihioireet ovat tavallisia jo kaihin kehittymisen alkuvaiheessa. Kaihi voidaan leikata Silmäaseman Silmäsairaalassa heti, kun se aiheuttaa häiritseviä oireita arjessa.”

Millaisia oireita kaihi sitten aiheuttaa? Muun muassa nämä viisi oiretta voivat olla merkkejä kaihista. Kaihidiagnoosin tekee aina silmälääkäri, jonka tutkimuksissa suljetaan samalla pois muut mahdolliset silmäsairaudet.

Kaihin oire 1: värit muuttuvat ja haalistuvat

Kaihi_värit

”Jo edesmennyt äitini pesetytti minulla jatkuvasti asuntonsa seiniä, kun hänen mielestään ne kummasti keräsivät likaa. Vein hänet silmälääkärille, ja kaihihan sieltä paljastui, joka sitten leikattiin melko nopeasti. Sitä äidin riemua, kun hän palasi leikkauksen jälkeen kotiin ja huomasi, että seinät olivat valkeat. Eikä maalikaan ehtinyt kulua pesusta.” –Marjatta

“Kaikki tavarat ja vaatteet kotona olivat kaihileikkauksen jälkeen erivärisiä kuin aikaisemmin.” –Sointu

Kaihin myötä silmän linssi samenee, mikä muuttaa näkökykyä merkittävästi. Valkoinen väri saattaa näyttää likaiselta, sillä samea linssi tuo näkökenttään harmaan ja ruskean sävyjä. Kirkkaat värit puolestaan haalistuvat, ja tuntuu kuin maailmaa katselisi huurtuneen ikkunan tai aurinkolasien läpi. Kaihin oireet pahenevat niin vähitellen, että värien muutokset huomaa usein vasta kaihileikkauksen jälkeen.

“Maailman värit palaavat entiselleen, kun samentunut linssi korvataan kaihileikkauksessa kirkkaalla keinolinssillä. Kaihileikkauksen jälkeen asiakkaille tulee yllätyksenä, kuinka kirkkailta kaikki sävyt taas näyttävät”, silmälääkäri Niko Lappi selittää.

Kaihin oire 2: autolla ajaminen on hankalaa

Kaihi_autolla ajaminen

”Autoillessa vastaantulijoiden valot häikäisivät niin, etten enää uskaltanut ajaa lapsenlapsia päiväkotiin” – Merja

”Minulle sanoi lääkäri terveysasemalla, että kaihi leikataan sitten, kun en enää näe ajaa autoa.” –Eija

Kaihin oireet hankaloittavat autolla ajamista etenkin pimeällä, sillä kaihi heikentää hämäränäköä ja kontrastinäköä sekä aiheuttaa häikäistymistä. Turvallisuussyistä autolla ei saakaan enää ajaa siinä vaiheessa, kun odotellaan julkisen puolen kaihileikkauskriteerien täyttymistä.

”Kaihin takia silmänpohjaan pääsevän valon määrä vähenee ja mustan sekä valkoisen eri sävyjen erottaminen heikkenee. Siksi hämärässä on entistä vaikeampaa havainnoida maisemaa”, Lappi tarkentaa.

Kaihin oireisiin kuuluu lisäksi valon sirpaloituminen. Vastaantulevan liikenteen valot häikäisevät, ja katuvalojen sekä liikennevalojen ympärille syntyy häiritseviä valokehiä eli haloja. Lappi kuitenkin lohduttaa, ettei autoilusta tarvitse luopua kaihin vuoksi. Jos kaihin leikkauttaa ajoissa, myös ajokyky ja -lupa säilyvät koko ajan.

“Kaihileikkaus on turvallinen, vaikka kaihi ei olisi vielä edennyt pitkälle, ja sen avulla ikävistä oireista pääsee eroon välittömästi. Terveyden ja hyvinvoinnin kannalta ei ole mitään syytä jäädä odottamaan kaihioireiden pahenemista.”

Kaihin oire 3: lukeminen ja muut harrastukset vaikeutuvat

Kaihi_lukeminen ja harrastukset vaikeutuvat

”Äitini ei nähnyt enää kaihin vuoksi kunnolla eikä jaksanut siksi rakasta lukemistakaan jatkaa, ei katsoa elokuvia eikä ratkoa sanaristikoita. Kaikki oli harmaata, ja hän väitti, että turhaan siivoamme hänen luonaan, kun ei mitään pölyä eikä roskaa ole missään. Meitä tyttäriään hän väitti tosin kauniiksi ja nuoren näköisiksi - se oli hauskaa! Sitten leikattiin ensin toinen silmä, ja äiti ilahtui, kun hän näki värit värikkäässä asunnossaan ja otti heti jo kirjatkin luettavakseen. Kun toinenkin silmä oli leikattu, ja sairaalan käytävällä häntä onniteltiin uusista silmistä, hän oli onnellinen. Nyt hän tosin näki, että tyttärillä onkin jo ryppyjä, kotona pölyä ja kaakeleissa ja ikkunoissa sotkua! ;) Siivoamaanhan me taas jouduimme. Hih. Nyt hän nauttii taas lukemisesta ja elokuvista. Katselee lintuja, neuloo sukkia, askartelee ja tekee tuhansien palojen palapelejä... Saimme puuhakkaan äitimme takaisin. Kiitos <3.” –Ulla

Kaihin ensimmäinen oire on usein, ettei lukeminen tahdo onnistua. Kirjaimet sulautuvat taustaansa tai näkyvät haaleina ja epätarkkoina kuin sumuverhon takaa. Tämä johtuu siitä, että silmän samea linssi läpäisee huonosti valoa. “Moni sanoo tarvitsevansa aiempaa enemmän valoa lukiessaan”, Lappi kertoo.

Samankaltaisia haasteita ilmenee myös muussa tarkkuutta vaativassa tekemisessä, kuten käsityö- ja taideharrastuksissa, askartelussa tai nikkaroinnissa. Pieniä yksityiskohtia on vaikea erottaa kaihin sumentaman linssin läpi.

“Kaihi muuttaa silmän taittovoimaa niin, että alkuvaiheessa ihminen saattaa tilapäisesti nähdä esimerkiksi paremmin lähelle ja selvitä ilman lukulaseja. Oireiden voimistuessa lukeminen ei kuitenkaan suju enää edes silmälaseilla. Kaihileikkaus on erinomainen keino pitää kiinni rakkaista harrastuksista läpi elämän”, Lappi toteaa.

Kaihin oire 4: vanhat silmälasit eivät enää toimi

Kaihi_vanhat lasit eivät toimi

”Kummitädiltä on juuri leikattu molemmat silmät. Sitä ennen hän ei uskaltanut käydä yksin edes pankkiautomaatilla koska ei nähnyt numeroita kunnolla.” –Janita

Kaihin aiheuttama silmän taittovoiman muutos voi selittää myös näön yleisen heikentymisen. Jos ennen hyvin toimineet lasit eivät enää auta tarkentamaan esimerkiksi pankkiautomaatin näytölle vaan kaikki näyttää epäselvältä, Lappi kehottaa hakeutumaan silmälääkärin vastaanotolle. 

“Näin saadaan selville näön heikentymisen syyt sekä mitä asialle voidaan tehdä. Jos häiritseviä oireita aiheuttavan kaihin lisäksi ei löydy muuta vaivaa, kaihi kannattaa leikata ajoissa pois, jotta näkökyky saadaan taas normaaliksi.”

Kaihin oire 5: pallopelit eivät kulje ja tasapaino heittää

Kaihi_tasapaino heittää

“Golfpallon lentosuunta ja putoamispaikka jäivät mysteeriksi. Kaverit saivat etsiä puolestani.” – Risto

“Aiemmin yritin ja yritin, mutta en löytänyt syytä, miksei peli kulje. Kaihileikkauksen jälkeen erotan taas kentän ulottuvuudet, äärirajat ja pallon linjat.” – Kristiina

Kaihin oireet turhauttavat ennen pitkää myös pallopelien ja muun urheilun harrastajia, sillä kaihi vaikuttaa syvyysnäköön ja etäisyyksien sekä korkeuserojen hahmottamiseen. Golfkentällä lyöntien tarkkuus kärsii, ja tennispalloon on yhä vaikeampi osua. Pyöräillessä tai lenkkeillessä sattuu helpommin kaatumisia ja muita tapaturmia, kun maan korkeuserot ja metsäpolun kivet ja karahkat jäävät huomaamatta.

“Aktiivisesti urheilua harrastava asiakas saattaa miettiä, vaatiiko kaihileikkaus pitkän tauon treenaamiseen. Onneksi vastaus on ei. Raskasta ponnistelua tulee välttää kahden viikon ajan, mutta esimerkiksi kävelylenkit ovat sallittuja vaikka jo seuraavana päivänä”, Lappi kertoo.

Kaihileikkausta ei tarvitse pelätä

Lappi haluaa vielä muistuttaa, ettei kaihileikkausta ole syytä pelätä. ”Nykyaikainen kaihileikkaus on nopea ja varsin turvallinen. Leikkaus suunnitellaan huolellisen esitutkimuksen pohjalta, ja samalla asiakkaalta tiedustellaan, haluaako hän käyttää silmälaseja vielä kaihileikkauksen jälkeen. Tilanteesta riippuen silmään voidaan asettaa kaihileikkauksessa moniteholinssi, jolloin silmälaseille ei enää ole tarvetta.

Yhteensä alle puoli tuntia kestävä kaihileikkaus tehdään yleensä tippapuudutuksessa ja molempiin silmiin samaan aikaan. Kotiin pääsee jo pienen huilaamisen jälkeen. Useimmat asiakkaat kertovat heti leikkauksen jälkeen näkevänsä ilman laseja paremmin kuin silmälaseilla ennen leikkausta. Monesti kuulen heidän hämmästelevän, kuinka helppo kokemus kaihileikkaus olikaan.”

Vaikuttaako kaihi sinunkin elämänlaatuusi? Jos epäilet kärsiväsi kaihin oireista, varaa aika maksuttomaan leikkauskartoitukseen.

Varaa aika maksuttomaan leikkauskartoitukseen
VARAA AIKA MYYMÄLÄÄN
tai
VARAA SOITTOAIKA
Tietoa silmistä
Ajankohtaiset artikkelit
Kaihileikkauksesta bonusta
Älä anna kaihin heikentää näköäsi. Silmäaseman yksityisestä kaihileikkauksesta saat Bonusta 500 € arvosta/silmä.
Libbe pääsi kaihileikkaukseen samana päivänä
Libbe pääsi kaihileikkaukseen samana päivänä
Lue lisää epätavallisen vauhdikkaasta kaihileikkauskokemuksesta alta.
Kristinan kokemus kaihileikkauksesta: sain kuin uudet silmät
Kristinan kokemus kaihileikkauksesta: sain kuin uudet silmät
Kristina Honkasen kaihileikkauskokemus johti päiväkausien ihmettelyyn: näinkö kirkkaasti ihminen voi nähdä?
Silmäleikkauksen pelko on normaalia mutta riskit hyvin pieniä
Silmäleikkauksen pelko on normaalia mutta riskit hyvin pieniä
Silmätautien erikoislääkäri ja dosentti Antti Viljanen kohtaa silmäleikkausta pelkääviä asiakkaita työssään päivittäin. Kysyimme häneltä, mikä silmäleikkauksessa useimmin pelottaa ja miten hän rauhoittelee riskeistä huolestuneita.
Näytä kaikki artikkelit