Silmälasipäinen nainen makoilee sängyllä
Silmäoireet

Sidekalvotulehdus on silmätulehduksista yleisin

Sidekalvotulehduksen näkyvin oire on usein silmän punoitus, minkä lisäksi silmä rähmii tai esimerkiksi vetistää. Oireiden jatkuessa tai ollessa voimakkaita on hyvä kääntyä lääkärin puoleen.

Sidekalvotulehdus eli konjunktiviitti 

Silmän sidekalvo on kelmumainen rakenne silmän valkoisen osan päällä sekä silmäluomien sisäpinnalla. Sidekalvotulehdus eli konjunktiviitti voi olla bakteerin, viruksen tai sienen aiheuttama, ja se tulee useimmiten molempiin silmiin. Sidekalvotulehdus on yleinen silmätulehdus, jonka oireet voivat olla epämukavia mutta yleensä vaarattomia.


Konjunktiviitti voi kehittyä monesta syystä

Vastustuskykyä heikentävät ylätiehengitysinfektiot altistavat sidekalvotulehdukselle. Myös silmäluomen tulehdus ja sarveiskalvon tulehdukset saattavat johtaa sidekalvotulehdukseen. Toisinaan konjunktiviitin syynä on allergia, silmän mekaaninen rasitus (esim. roska), kuivasilmäisyys tai silmää ärsyttävä paikallinen lääkitys. Sukupuolitaudeista klamydia aiheuttaa joskus rajusti oireilevan sidekalvotulehduksen. Tämä tulee huomioida etenkin, jos samanaikaisesti esiintyy kirvelyä virtsatessa tai muita intiimivaivoja.


Silmätulehduksen oireista kärsivä nainen painaa suljettua silmää sormellaan


Jos sidekalvotulehdus pitkittyy, mene lääkäriin

Bakteeriperäisessä tulehduksessa silmästä erittyy yleensä keltaista rähmää, kun taas viruksen aiheuttamassa taudissa silmästä valuu vettä. Muita sidekalvotulehduksen oireita ovat mm:

  • Silmien punoitus
  • Silmän kirvely
  • Epäselvä näkö
  • Roskan tunne silmässä
  • Silmien kutiaminen

Jos silmäsi punoittavat tai turpoavat huomattavasti, näkösi sumentuu, silmissä on voimakasta kipua tai silmät ovat valonarat, sinun tulee ottaa yhteyttä lääkäriin välittömästi. Sidekalvotulehdus on vaaraton, mutta oireiden ollessa voimakkaita vakavampien silmäsairauksien mahdollisuus on tärkeää sulkea pois.


Ystävällinen silmälääkäri hymyilee asiakkaalle joka istuu mikroskoopin toisella puolella


Sidekalvotulehdus on helppo hoitaa

Lievä sidekalvotulehdus menee ohi itsestään muutamassa päivässä ilman antibiootteja. Voit itse hoitaa tulehdusta huuhtomalla mahdollista märkäeritettä silmistä, ja välttää piilolinssien käyttöä sekä meikkaamista. Silmälääkärin tutkimus on tarpeen, jos oireet pitkittyvät, pahenevat tai niihin liittyy voimakasta kipua, valonarkuutta tai näön muutoksia. Myös toistuvat silmätulehdukset voivat edellyttää tarkempia tutkimuksia.

Varaa aika silmälääkärille

Tietoa silmistä

Ajankohtaiset artikkelit

Silmäoireet

Voit aina kääntyä SIlmäaseman lääkärin puoleen, kun jokin silmäoire huolestuttaa sinua. Toisia silmäoireita voit tarkkailla rauhassa tai lääkitä itse, kun taas toiset vaativat nopeaa lääkärin hoitoa.

Silmätulehdus ja silmätulehduksen oireet

Silmätulehdus ja silmätulehduksen oireet

Jos silmäsi punoittavat, kirvelevät tai vuotavat, sinulla saattaa olla silmätulehdus. Tulehduksia on erityyppisiä: osa voi parantua itsestään ja toisiin vaaditaan kiireellistä hoitoa. Lue lisää ja katso alta yleisimmät silmätulehduksen oireet.

Sarveiskalvon tulehdus eli keratiitti on vakava ja yleinen silmätulehdus

Sarveiskalvon tulehdus eli keratiitti on vakava ja yleinen silmätulehdus

Sarveiskalvon tulehdus eli keratiitti on vakava silmän pinnan tulehdus. Varaa aika silmälääkärille, jos sinulla on silmäkipua tai voimakasta silmän punoitusta tai näkösi hämärtyy. Silmälääkäri tutkii silmän nopeasti ja aloittaa tarvittaessa hoidon heti.

Lapsen silmätulehdus

Lapsen silmätulehdus

Silmätulehduksista yleisin on sidekalvotulehdus, jossa silmän pinnassa oleva kalvo ärtyy ja silmäluomet voivat turvota. Sidekalvotulehduksen aiheuttaja voi olla virus, bakteeri tai sieni, joskus myös allergia tai mekaaninen ärsytys. Lapsen silmätulehdus puhkeaa usein nuhakuumeen tai virustaudin yhteydessä.
Katso kaikki artikkelit