Kaikki ikänäöstä
Nainen istuu puistossa hymyillen
Nainen istuu puistossa hymyillen
Varaa aika ikänäöntutkimukseen
VARAA AIKA

Ikänäkö hoidetaan silmälaseilla, piilolinsseillä tai linssileikkauksella

Ikänäkö tarkoittaa luonnollista lähinäön heikentymistä, joka alkaa 40–45 ikävuoden kohdalla ja kehittyy edelleen aina 60–70 ikävuoteen asti. Ikänäön myötä moni tarvitsee näönkorjausta ensimmäistä kertaa elämässään.


Mikä on ikänäkö?

Ikänäkö, jota kutsutaan myös aikuisnäöksi, on normaali ikääntymiseen liittyvä näön muutos. Se johtuu silmän linssin eli mykiön asteittaisesta jäykistymisestä. Ikänäöstä kärsivä tarvitsee silmälasit tai piilolinssit lukemiseen ja muuhun lähityöskentelyyn.


Nuorena ihminen näkee tarkasti kauas, kun silmän mukauttajalihas on rentona, ja lähietäisyydelle, kun se tekee töitä. Lihaksen supistuessa silmän linssi muuttuu kuperammaksi, ja katse tarkentuu lähelle. Ikänäön jäykistämä linssi ei enää pysty mukautumaan eri etäisyyksiä varten. Tällöin lähinäkö jää sumeaksi.


Ikänäön oireet

Ikänäön oireita ei välttämättä huomaa heti, sillä vaiva kehittyy vähitellen. Ikänäköisellä lähelle katsominen vaikeutuu, ja esimerkiksi pieni teksti näyttää epätarkalta. Kirjaa tai lehteä täytyy lukiessa siirtää kauemmas silmistä. 


Ikänäön oireina voi esiintyä myös päänsärkyä ja silmien väsymistä, kun silmät joutuvat työskentelemään kovemmin tarkentaakseen lähelle. 


Jos olet voimakkaasti likinäköinen eli tarvitset näönkorjausta kauas katsomiseen, saatat huomata ikänäön saapumisen siitä, että näet paremmin lähelle ilman silmälaseja.


Ikänäkö ja hämäränäkö

Ikänäön oireet korostuvat hämärässä, sillä valon puute heikentää kontrastinäköä. Tällöin lähelle tarkentamisen ongelmat on erityisen helppo huomata. Moni herää ikänäön oireisiin ensimmäistä kertaa, kun lukeminen hankaloituu heikossa valaistuksessa. 

Ikänäön hoito

Ikänäköä voidaan hoitaa yksi- tai moniteholaseilla. Mikäli et halua käyttää silmälaseja, vaihtoehtoina ovat monitehopiilolinssit tai ikänäköleikkaus eli linssileikkaus, joka korjaa näön pysyvästi.


Koska ikänäkö kehittyy asteittain, näkö kannattaa 40 vuoden iästä alkaen tutkituttaa ainakin parin vuoden välein. Aloita optikon ikänäöntutkimuksesta tai silmälääkärin vastaanotolta. Näöntutkimuksen päätteeksi asiantuntijamme kartoittaa näönkorjaustarpeesi ja -toiveesi ja suosittelee juuri sinulle sopivaa ratkaisua ikänäön korjaamiseksi. 


Yksiteholasit

Yksiteholasit plusvoimakkuuksilla eli lukulasit korjaavat lähinäön. Ne ovat helppo ratkaisu, jos kaipaat näönkorjausta vain lähietäisyydelle. 


Lue lisää lukulaseista >>


Moniteholasit

Moniteholasit korjaavat näön lähelle, välietäisyydelle ja kauas. Toisin kuin yksiteholaseja, niitä ei tarvitse ottaa välillä pois, sillä ne toimivat yleislaseina arjessa.


Lue lisää moniteholaseista>>


Piilolinssit

Jos silmälasit eivät ole sinun juttusi, ikänäön korjaamiseen löytyy erilaisia monitehopiilolinssejä. Saatavilla on niin kertakäyttöisiä piilolinssejä kuin kuukausilinssejä.


Lue lisää monitehoisista piilolinsseistä >>


Linssileikkaus

Ikänäköleikkauksessa eli linssileikkauksessa silmän oma linssi poistetaan ja korvataan monitehoisella keinolinssillä. Leikkaus korjaa näön pysyvästi ja ennaltaehkäisee kaihin.


Lue lisää linssileikkauksesta >>

Usein kysyttyä ikänäöstä

Tuleeko ikänäkö kaikille?

Ikänäkö tulee kaikille keskimäärin 40–45 vuoden iässä eikä sitä voi ehkäistä. Se koskee jokaista riippumatta siitä, onko näössä ilmennyt aiemmin ongelmia.

Kuinka nopeasti ikänäkö etenee?

Lähinäön huononeminen etenee alkuun nopeasti mutta hidastuu vuosien mittaan. Ikänäön eteneminen on yksilöllistä eikä siihen voi vaikuttaa itse. 40-vuotiaasta eteenpäin optikon näöntarkastukseen kannattaa hakeutua kahden vuoden välein tai oireiden mukaan heti, kun ikänäkö häiritsee arkea.

Voiko ikänäköä hidastaa?

Ikänäön kehittymistä ei voi hidastaa. Esimerkiksi silmälihasten harjoittamisesta ei ole apua, vaan ikänäkö etenee joka tapauksessa samaan tahtiin. 


Lukulasien käytön aloittaminen ei vauhdita ikänäön pahenemista. Lähinäön ongelmat ilman laseja saattaa toki huomata herkemmin sen jälkeen, kun lukulasit ovat ensin tehneet näkemisestä helppoa ja miellyttävää. Hoitamalla ikänäön säästyt silmien turhalta rasitukselta ja päänsäryltä, joten lähilasien hankintaa ei ole syytä viivyttää.

Mistä tietää, että kyseessä on ikänäkö?

Ikänäön kehittyessä ihminen vie vaistomaisesti esimerkiksi pientä tekstiä kauemmas silmistä. Alkavan ikänäön huomaa myös siitä, että pidempiaikaisen lähelle katselun jälkeen silmät tuntuvat rasittuneilta ja päätä saattaa särkeä. 

Voiko ikänäköä korjata?

Ikänäön oireista ei tarvitse jäädä kärsimään, sillä lähinäkö on helppo korjata silmälaseilla, piilolinsseillä tai linssileikkauksella. Suosittelemme, että hakeudut silmälääkärin vastaanotolle tai optikon näöntarkastukseen heti, kun huomaat häiritseviä ikänäön oireita.

Voiko ikänäköä parantaa?

Ikänäöstä pääsee lopullisesti eroon ikänäköleikkauksella eli linssileikkauksella. Linssileikkauksessa silmän oma jäykistynyt linssi eli mykiö vaihdetaan monitehoiseen keinolinssiin. Linssileikkauksen jälkeen näet jälleen tarkasti lähelle, välietäisyydelle ja kauas.

Varaa aika ikänäöntutkimukseen
VARAA AIKA
Tietoa silmistä
Ajankohtaiset artikkelit
Silmälasien ostajan opas
Kokosimme alle vinkkejä, joiden avulla valitset laajasta valikoimastamme juuri sinulle täydelliset silmälasit.
Usein kysyttyä moniteholinsseistä
Usein kysyttyä moniteholinsseistä
Mitä moniteholinssit maksavat? Mitä eroa on yksiteho- ja moniteholinsseillä? Mitkä ovat kaksiteholinssit? Lue vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin monitehoisista linsseistä.
Linssileikkauksella eroon ikänäöstä
Linssileikkauksella eroon ikänäöstä
Linssileikkauksessa silmän oma ikääntynyt linssi korvataan keinotekoisella yksi- tai moniteholinssillä. Linssileikkauksella voidaan korvata lukulasit, kaukolasit tai moniteholasit ja poistaa hajataitto.
Monitehopiilolinssit ovat näppärä vaihtoehto silmälaseille
Monitehopiilolinssit ovat näppärä vaihtoehto silmälaseille
Ikänäön kehittyminen ei ole este piilolinsseille, sillä monitehopiilolinssit ovat mainio vaihtoehto silmälaseille.
Katso kaikki artikkelit