Urheilulasit suunnitellaan yksilöllisiin näkövaatimuksiin
Urheilulasit
Urheilulasit

Urheilulasien valinta edellyttää tietotaitoa lajista

Sopivien silmälasien ja linssien löytäminen asiakkaalle vaatii aina tarkkaa tietoa ja harkintaa, mutta urheilulasien kohdalla yksityiskohtia on huomioitava tavallistakin enemmän. Siksi optikon urheilunäöntutkimuksia tekevä optikko Sanna Himanka ja hänen kollegansa ympäri Suomea ovat käyneet urheilunäkemisen koulutuksen.

“Eri urheilulajien näkövaatimukset vaihtelevat esimerkiksi katseluetäisyyksistä ja -kulmista sekä valaistusolosuhteista riippuen. Urheillessa käytetään usein myös apuvälineitä, kuten juostessa älykelloa tai sykemittaria tai golfissa ja metsästyksessä etäisyysmittaria. Niitä täytyy pystyä seuraamaan vaivatta”, Himanka selittää.

Urheilulasit eroavat yleislaseista siinä, ettei niiden tarvitse toimia kaikissa arjen tilanteissa. “Urheilulaseilla saavutetaan paras mahdollinen näöntarkkuus nimenomaan asiakkaalle tärkeässä harrastuksessa. Ne tekevät treenistä paitsi hauskempaa myös entistä tehokkaampaa ja tuloksellisempaa.”


Kehykset ja linssit oman lajin ja vahvuuksien mukaan

Optikon urheilunäöntutkimuksessa Himanka saattaa pyytää asiakasta konkreettisesti näyttämään asennon, jota oma urheiluharrastus vaatii. Tämä vaikuttaa kehysten valintaan. “Mietitään vaikkapa biljardinpelaajan laseja ja ampujanlaseja vahvuuksilla. Niiden täytyy olla tarpeeksi korkeat, koska tähdätessä ollaan voimakkaasti etukumarassa. Muuten katse voi kohdistua kehyksen reunaan tai sen yläpuolelle.” 

Useimpiin urheilulaseihin, niin silmälaseihin kuin aurinkolaseihin, sopivat parhaiten kaarevat kehykset. Ne pysyvät paikoillaan vauhdista riippumatta ja varmistavat laajan näkökentän. Jos asiakkaan voimakkuudet ovat todella suuret, Himanka ehdottaa kevyitä kehyksiä, joiden linssit asettuvat lähelle silmiä. “Näin lasit eivät paina treenatessa eivätkä paksut linssit vääristä näköä sivuille katsoessa.”

Lajikohtaiset asennot sanelevat myös urheilulasien linssien suunnittelua. Esimerkiksi ikänäköisen suunnistajan moniteholaseissa ei saa olla liian iso lukualue, sillä se vaikeuttaisi liikkumista epätasaisessa maastossa. “Kartoittaessani ikänäön korjaavia urheilulaseja mietin aina, kuinka tärkeää lajissa on lähinäkö ja kuinka hyvä lähinäkö riittää. Kaukopainotteiset moniteholasit ovat yleensä hyvä ratkaisu.“ 


Piilolinssit tai silmäleikkaus kamppailulajeihin


Piilolinssit tai silmäleikkaus kamppailulajeihin tai jääkiekkoiluun

Toisissa lajeissa silmälasien käyttäminen on lähes mahdotonta. Näihin kuuluvat esimerkiksi kamppailulajit, joissa lasit ovat jatkuvassa vaarassa rikkoutua sekä jääkiekko, jossa ne huurtuvat kypärän alla. 

Myös runsas hikoilu voi estää silmälasien pitämisen urheillessa, jolloin kannattaa kokeilla urheilulasien sijaan yksiteho- tai monitehopiilolinssejä. Piilolinssit tai silmäleikkaus ovat erinomaisia näönkorjausvaihtoehtoja myös vaihtelevassa säässä harrastettaviin ulkolajeihin.

“Jos asiakasta kiinnostaa silmäleikkaus, suosittelen sitä lämpimästi. Laserleikkauksella tai linssileikkauksella voidaan korjata silmien taittovirheistä niin lähinäkö, kaukonäkö kuin hajataitto”, lisää Himanka. “Maksuttomassa leikkauskartoituksessa asiantuntijamme vastaa kysymyksiin ja kertoo lisää leikkausvaihtoehdoista ja niiden mahdollisuuksista.”


Silmien suorituskyky parhaimmilleen

Urheilulaseista saadaan mahdollisimman toimivat, kun silmien suorituskyky tutkitaan heti alkuun perusteellisesti. Optikon urheilunäöntutkimus on suunniteltu juuri tällä tavoitteella.

Urheilusuorituksen kannalta tärkeitä ovat näöntarkkuuden lisäksi silmien yhteistoiminta ja johtavuus, jotka Himanka selittää asiakkailleen selkein vertauskuvin. “Silmät ovat kuin kaksi kameraa, joiden pitää tuottaa mahdollisimman tarkka yhteiskuva. Silmien johtavuus vuorostaan on vähän kuin vasen- tai oikeakätisyys. Toinen puoli on vahvemmassa roolissa, mutta silmien kohdalla johtavuus voi vaihdella erilaisissa katselutilanteissa.

“Jos silmien yhteistoiminnassa on vikaa, jalkapalloilija ei pysty arvioimaan pallon etäisyyttä maalista, ja potkuun tule väärä kierrekulma. Yhtä harmillista on, jos silmien johtavuus vaihtuu juuri rangaistuspotkua vetäessä. Tällöin tärkeä laukaus saattaa mennä ohi maalista.”

Samat ongelmat vaikuttavat yhtä lailla golfkierrokseen, keilaajan tähtäykseen tai tennispeliin, mutta niihin löytyy onneksi ratkaisuja. Silmälasien linsseihin voidaan laittaa prismakorjausta, ja toinen silmä peitetään tarvittaessa. “Myös silmäjumpasta on monelle apua”, Himanka kertoo.


Urheiluaurinkolasit


Urheilijan aurinkolaseissa ykkösasia on laatu

Sisälajeja lukuun ottamatta urheilulaseja kaipaava asiakas haluaa yleensä myös aurinkolasit urheiluun, tarvittaessa omilla vahvuuksilla. Niiden kohdalla ei Himangan mielestä kannata tinkiä, sillä laatulasit parantavat koko näköhavaintoa ja auttavat erottamaan ympäristön kontrasteja. “Mahdollisimman toimivat aurinkolasit tuovat etenkin urheillessa kaivattua vaivattomuutta näkemiseen”, hän sanoo. 

Himanka haluaa lisäksi korjata yleisen olettamuksen, että jokaista lajia varten on olemassa oma suositusvärinsä. “Näköaistimus on yksilöllinen. Tarkkojen värimääritysten sijaan kehotan asiakasta kokeilemaan itse, sillä värin takia ei kannata sulkea mitään vaihtoehtoa pois. Toiset lajit, kuten golf, toki vaativat tarkempaa kontrastinäköä. Silloin on hyvä aloittaa esimerkiksi kellanruskeista tai punaiseen taittuvista väreistä.”


Urheilulasit ovat tärkeä treeniväline

“Laadukkaat urheilulasit mahdollistavat keskittymisen omaan lajiin eikä siihen, näkeekö tarpeeksi hyvin”, Himanka kiteyttää. Hän toteaa asiakkaiden suhtautumisen urheilulaseihin muuttuneen oleellisesti viime vuosina. “On hienoa, että laadukkaat silmälasit aletaan vähitellen mieltää mukaan tärkeään urheiluvälineistöön, samoin kuin kevyt polkupyörä tai joustavat juoksukengät. Lähes kaikki urheilusuoritukset perustuvat kuitenkin vahvasti näköhavaintoon.”


Optikon urheilunäöntutkimus

Varaa optikon urheilunäöntutkimus

Haluatko saada enemmän irti omasta lajistasi ja viedä suorituksesi uudelle tasolle? Optikon urheilunäöntutkimus on tarkoitettu kaikenikäisille ja -tasoisille urheilun harrastajille. Tavallista näöntutkimusta laajemmassa kartoituksessa optikko suunnittelee parhaan mahdollisen näönkorjausratkaisun silmiesi ja urheilulajisi erityistarpeisiin. Yksilöllisen harrastelasisuosituksen lisäksi saat silmälasireseptin arjen yleislaseja varten ja arvion silmiesi terveydestä. 

Varaa aika urheilunäöntutkimukseen
VARAA AIKA
Tietoa silmistä
Ajankohtaiset artikkelit
Aurinkolasien ostajan opas
Aurinkolasien täytyy sopia omaan tyyliisi, mutta yhtä tärkeitä valinnassa ovat kestävät ja hyvin istuvat kehykset, optisesti laadukkaat linssit ja 100 % UV-suoja. Silmäaseman aurinkolasien ostajan opas sisältää vinkkejä, joiden avulla löydät helposti omiin mieltymyksiisi ja tarpeisiisi käyvät aurinkolasit.
Aurinkolasit urheiluun
Aurinkolasit urheiluun
Urheiluun kannattaa valita aurinkolasit, jotka auttavat suorituksissa. Eri linssien värit ja aurinkolasien ominaisuudet on hyvä valita käyttötarpeen mukaan. Urheilijalle aurinkolasien istuvuus ja kestävyys ovat erityisen tärkeitä valintakriteereitä.
Optikon urheilunäöntutkimus tuo tarkkaa näköä treeniin
Optikon urheilunäöntutkimus tuo tarkkaa näköä treeniin
Optikon urheilunäöntutkimus auttaa sinua optimoimaan näkökykysi, mikä tukee reaktiokykyä, tarkkuutta ja mukavuutta treenatessa. "Urheilunäöntutkimuksesta on hyötyä kaikille tavoitteellisesti treenaaville", kertoo Silmäaseman optikko ja urheilunäkemisen asiantuntija Timo Koljonen.
Asiakastyytyväisyytemme on huippuluokkaa
Asiakastyytyväisyy- temme on huippuluokkaa
Silmäaseman asiakkaat ovat halukkaita suosittelemaan Silmäasemaa myös tuttavilleen, mikä käy ilmi jatkuvassa NPS-mittauksessa.
Katso kaikki artikkelit