Pauliina Nissinen

Lääkäri, silmätautien erikoislääkäri

Hei!

Olen valmistunut silmätautien erikoislääkäriksi Turun yliopistosta v. 2005, joten kokemusta potilaiden tutkimisesta ja hoitamisesta on ehtinyt karttua jo melko paljon. Urani alkuvaiheessa olen työskennellyt useita vuosia sairaalalääkärinä, mutta nykyisin toimin ainoastaan yksityispuolella.

Työssäni pidän erittäin tärkeänä kuunnella tarkasti mitä potilas kertoo oireistaan. Sen jälkeen pyrin tutkimaan jokaisen rauhallisesti ja perusteellisesti. Lopuksi kerron potilaalle mahdollisimman selkeästi ja suomenkielisiä termejä käyttäen mitä olen havainnut ja annan hoito-ohjeet tarvittaessa myös kirjallisena.

Toimin Silmäaseman vastaanotoillani yhteistyössä optometristin kanssa. Se tarkoittaa sitä, että kun potilas tulee varatulle ajalle, hän pääsee ensin optometristin tutkimukseen. Optometristi tarkistaa potilaan näöntarkkuuden, määrittää parhaan mahdollisen silmälasivahvuuden ja tarkistaa onko esim. karsastusta. Kun näkö on tutkittu, potilaalle laitetaan silmiin mustuaisia laajentavat silmätipat. Mustuaisten laajennuttua silmälääkäri tutkii mikroskoopissa silmien etuosien rakenteet, väliaineiden (kuten mykiö ja lasiainen) kirkkauden ja silmänpohjat keskeisiltä osilta sekä reuna-alueilta. Näin tutkimus on mahdollisimman perusteellinen. Pidän järkevänä hyödyntää optometristin osaamista silmälasien määrityksessä, koska hän on työssään erikoistunut juuri siihen. Lääkärinä voin itse keskittyä silmien tutkimiseen, mahdollisten poikkeavuuksien diagnosointiin ja hoidon suunnitteluun. Samalla itselle jää myös enemmän aikaa potilaan kanssa keskustelemiseen. Aikaa kannattaa varata noin 1 tunti ja omalla autolla ei kannata tulla jos suinkin mahdollista, koska laajennustipat sumentavat näköä.

Potilaani kuvailevat minua useimmiten ystävälliseksi, rauhalliseksi ja huumorintajuiseksi. (Kotiväki puolestaan mainitsee myös ajoittaisen pippurisuuden...) Pidän potilaistani ja minusta on mukava kysellä muitakin kuulumisia vastaanoton ohessa. Käsittelen hyvin myös lapsia sekä potilaita, jotka kärsivät jännittämisestä.

Tervetuloa vastaanotolle!

Erikoisosaaminen

Silmäsairaudet

  • Diabeettinen silmäsairaus (retinopatia)
  • Glaukooma
  • Karsastus ja prismalasit
  • Kuivasilmäisyyden hoito
  • Kyyneltiehuuhtelu
  • Lasiaisen sairaudet
  • Neuro-oftalmologia
  • Silmälasiresepti
  • Silmäpohjan ikärappeuma
  • Vastaanotto
  • Vastaanotto, lapsipotilaat

Vastaanottopaikat

Kielitaito ja ikäryhmät

Kielitaito

  • Suomi
  • Ruotsi
  • Englanti

Hinnastot

Hinnat sisältävät toimisto- ja Kanta-maksun 28,90 €. Soittoajat ja etäpalvelut ovat toimisto- ja Kanta-maksuttomia.
Vastaanotot Hinta
Normaalipituinen vastaanottokäynti (omavastuu Kela-korvauksen jälkeen) 138.90 €
Vastaanottoajan ylitys enintään 15 min
Vastaanottoajan ylitys enintään 30 min
Soittoaika
Etävastaanotto puhelimitse
Kontrollikäynti
Esitutkimus: silmäluomileikkaus (ilman silmätutkimusta)
Peruuttamaton aika tai peruutettu alle 24h
Lausunnot Hinta
Reseptin uusiminen ilman vastaanottoa
Ajokorttitodistus
Lääkärintodistus A tai D
Lääkärin lausunto B1
Lääkärin lausunto B2
Muu lausunto
Vastaanotot Hinta
Normaalipituinen vastaanottokäynti (omavastuu Kela-korvauksen jälkeen) 167.80 €
Vastaanottoajan ylitys enintään 15 min
Vastaanottoajan ylitys enintään 30 min
Soittoaika
Etävastaanotto puhelimitse
Kontrollikäynti
Esitutkimus: silmäluomileikkaus (ilman silmätutkimusta)
Peruuttamaton aika tai peruutettu alle 24h 100.00 €
Lausunnot Hinta
Reseptin uusiminen ilman vastaanottoa
Ajokorttitodistus 50.00 €
Lääkärintodistus A tai D 20.00 €
Lääkärin lausunto B1 50.00 €
Lääkärin lausunto B2
Muu lausunto

Työkokemus

Keski-Suomen keskussairaala, erikoistuva lääkäri

Satakunnan keskussairaala, erikoistuva lääkäri

TYKS, erikoistuva lääkäri

Keski-Suomen keskussairaala, erikoislääkäri


Koulutus

  • Lääkäri, silmätautien erikoislääkäri