Kirjaudu sisään
Silmätautien erikoislääkäri Ilkka Puusaari tulkitsee työssään yhä enemmän silmänpohjan rakennekuvia, jopa 50 potilaan kuvat kuukaudessa. Silmän OCT-kuvaus on luotettavin keino tutkia keskeisen silmänpohjan ja näköhermon muutoksia.
Lähes 20 vuotta Silmäasemalla vastaanottoa pitänyt silmälääkäri Ilkka Puusaari kertoo silmänpohjan OCT-kuvausten yleistyvän kiihtyvällä vauhdilla. Ei ihme, sillä tutkimus on tarkkuudeltaan omaa luokkaansa.
“OCT-rakennekuvaus näyttää silmän verkkokalvon ja näköhermon poikkileikkauksena, samaan tapaan kuin magneettikuvissa nähdään aivojen, nivelen tai muun kehon osan poikkileikkaus. OCT on kuitenkin yli 200 kertaa magneettikuvausta tarkempi”, Puusaari valottaa.
“Tarkkuus on silmätutkimuksissa valttia, sillä silmä on niin pieni elin. Esimerkiksi näköhermon pää eli papilla, jota OCT-tutkimuksessa katsotaan, on halkaisijaltaan vain noin 1,5 millimetriä.”
Tavallisimpia syitä silmän OCT-kuvaukselle ovat keskeisen silmänpohjan eli makulan sairaudet, kuten silmänpohjan ikärappeuma tai ryppykalvo. Glaukooman hoitoon keskittynyt Puusaari ottaa eniten OCT-kuvia silmänpainepotilaista. Osalla on todettu hoitoa ja seurantaa vaativa glaukooma, osalla taas on kohonnut glaukoomariski esimerkiksi sukuhistorian vuoksi.
“OCT-valokerroskuvaus on tarpeen, kun epäillään verkkokalvon keskiosan tai näköhermon pään sairautta tai kun sellainen halutaan sulkea pois. Kuvista näkee, ovatko verkkokalvon rakenteet normaalit vai onko silmänpohjassa sairauteen viittaavia muutoksia, kuten turvotusta tai hermosäikeiden hupenemista”, Puusaari selvittää.
Joskus OCT-kuvauksessa voi löytyä yllätys. Puusaari muistaa useamman tapauksen, jossa aivan muista syistä tutkitulla potilaalla on löytynyt silmästä glaukoomaan viittaava vaurio. Potilaan kannalta tällainen löydös on onnellinen sattuma, sillä monella silmänpaineet ovat olleet normaalit, eikä glaukoomaa olisi osattu epäillä ilman kuvausta. Varhainen diagnoosi parantaa glaukooman hoitoennustetta.
OCT-silmätutkimuksen avulla silmänpohjan muutoksia voidaan myös seurata tehokkaasti. Tietyin väliajoin otetuista kuvista nähdään esimerkiksi, kuinka hyvin sairauden hoito on tehonnut tai onko terveen mutta glaukoomalle alttiin potilaan silmissä uutta huolenaihetta. Puusaaren mukaan ei ole olemassa yhtä sääntöä, kuinka usein OCT-kuvaus kannattaisi toistaa:
“Silmänpohjan kostean ikärappeuman aiheuttamaa turvotusta seurataan jopa muutaman viikon välein, ja glaukoomapotilaalle kuvausta suositellaan vähintään kahden vuoden välein yhdessä tai vuorotellen näkökenttätutkimuksen kanssa. Sopiva aikaväli riippuu silti aina potilaan yksilöllisestä tilanteesta”, hän kertoo.
Silmänpohjan OCT-tutkimuksesta on apua myös silloin, jos potilaalla on akuutti, keskeisen silmänpohjan kosteaan rappeumaan viittaava oire, mutta lähiseudulta ei löydy vapaata lääkäriaikaa riittävän nopeasti. Kostean ikärappeuman hoidossa jopa viikon viive voi olla liikaa.
”Suurin osa OCT-kuvissa näkyvistä silmänpohjan sairauksista etenee sen verran hitaasti, että silmälääkäriaikaa voi turvallisesti odotella muutaman viikonkin. Jos keskelle näkökenttää ilmaantuu suorien viivojen mutkittelua tai näkemistä estäviä tummia läikkiä, kyseessä voi olla kostea rappeuma. Silloin hoitoon on päästävä mahdollisimman pian”, Puusaari vahvistaa.
Kosteaa rappeumaa epäiltäessä optikko tai silmähoitaja voi ottaa potilaasta OCT-kuvat ja pyytää toisen paikkakunnan lääkäriä tulkitsemaan ne. Hämeessä ja Kymenlaaksossa työskentelevä Puusaari katsoo siis säännöllisesti OCT-kuvia eri puolilta Suomea.
“Kuvista selviää yleensä, tarvitseeko potilas kiireisen lähetteen jatkohoitoon vai voiko hänelle varata seuraavan vapaan lääkäriajan.”
Puusaari painottaa, että ero kolmiulotteisen OCT-kuvauksen ja silmänpohjan valokuvauksen välillä on huomattava. “Hieman yksinkertaistaen tilanne on sama kuin nyrjähtäneen nilkan kohdalla. Nilkasta voidaan joko ottaa valokuva, josta näkyy mahdollinen turvotus tai mustelma tai sitten magneettikuva, joka kertoo tarkasti, mitkä nivelen rakenteet ovat vaurioituneet”, hän vertaa.
Tutkimustapa tulee kuitenkin valita sen mukaan, mitä etsitään. Esimerkiksi diabetekseen liittyvät silmänpohjan verisuonimuutokset löytyvät valokuvista jopa paremmin kuin OCT-tutkimuksessa. On myös silmäsairauksia ja -vaivoja, kuten verkkokalvon irtauma tai tietyt tulehdukset, jotka eivät välttämättä näy OCT-kuvissa vaan mikroskooppitutkimuksessa.
Myös OCT-laitteissa on jonkin verran eroja. Keskeisen silmänpohjan sairaudet näkyvät kaikilla nykylaitteilla hyvin, mutta näköhermon tarkka tutkiminen glaukooman varalta vaatii joissakin tapauksissa edistyneemmän kuvausohjelman, jota osa laitteista ei vielä tue.
Puusaari haluaa muistuttaa, että OCT-kuvaus ei milloinkaan korvaa silmälääkärin tekemää tarkastusta vaan on yksi täydentävä tutkimus muiden joukossa.
“Silmänpohjan OCT-tutkimuksen ohella silmälääkäri hyödyntää eri tietolähteitä aina potilaan oireista ja muista sairauksista mikroskooppitutkimuksen löydöksiin ja silmänpainehistoriaan. Niiden pohjalta hän päättelee, kuinka todennäköisesti kuvissa näkyvä muutos on merkki sairaudesta eikä vain normaalia yksilöllistä vaihtelua.”
Viime kädessä kuvien luotettavuus riippuu niiden tulkitsijan asiantuntemuksesta ja kokemuksesta. Silmäasemalla OCT-konsultaatioita tekevät ainoastaan kokeneet silmätautien erikoislääkärit. Näin vältytään vääriltä diagnooseilta ja varmistetaan jokaiselle potilaalle asianmukainen hoito.