Silmistä

Kiekkoilua ilman kuivia silmiä

Mikko Lehtonen suosittelee silmien laserleikkausta kaikille

Tampereen Tapparan 24-vuotias tähtipuolustaja Mikko Lehtonen luistelee Hakametsän hallin jäälle parhaimmillaan 10 kertaa viikossa. Kolme peliä ja treenit päälle pitävät miehen kiireisenä, erityisesti kun edessä on lähtö kiekkoleijonien kanssa Pyeongchangin talviolympialaisiin.

Olympiareissulle Lehtosella on kuitenkin yksi asia vähemmän muistettavaa, sillä piilolinssit ovat jääneet historiaan. Kuusi viikkoa sitten laserleikatut silmät ovat kuin uudet, ja Lehtosen mukaan näkö on jopa vähän parempi kuin ennen piilolinsseillä.

”On vain niin siistiä nähdä hyvin. Tätä pitää suositella ihan kaikille”, Lehtonen juhlii.

 

Pieni silmäleikkaus, valtava muutos

Ennen laserleikkausta Tampereen Silmäasemalla Lehtonen ei nähnyt tarkasti kauas. Näkö oli molemmissa silmissä -2.

Laserleikkaus ei Lehtosta erityisemmin jännittänyt, koska hän tiesi riskien olevan hyvin pieniä. Myös Silmäaseman ammattitaitoinen henkilökunta lisäsi turvallisuuden tunnetta kertomalla koko ajan, mitä tapahtuu. Hämmästyttävintä oli hänen mielestään, kuinka nopeasti leikkaus oli ohi.

”Tulin paikalle kahdeksalta aamulla. Leikkauksen jälkeen lepäsin hetken pimeässä huoneessa ja ennen yhtätoista olin jo matkalla kotiin. Tuntuu uskomattomalta, että kymmenen minuutin leikkauksessa saadaan aikaan näin mieletön tulos”, Lehtonen kuvailee.

 

Kiekkoilua ilman kuivia silmiä

Vaikka piilolinssit eivät hidastaneet Lehtosen tahtia pelatessa, kiekkoilukin on helpompaa ilman niitä. Paitsi että linssit saattoivat pudota kesken pelin, ne ärsyttivät ja rasittivat silmiä erityisesti jäähallissa, missä ilma on todella kuivaa. Nyt olo on huolettomampi, ja silmät voivat paljon paremmin. ”On ihan outo fiilis, kun ei tarvitse laittaa piilareita päähän eikä muistaa niitä. Voi vain mennä ja pelata”, Lehtonen kertoo.

Lehtonen suunnitteli silmien laserleikkausta useamman vuoden, mutta kiireen keskellä se jäi aina hoitamatta. Jälkeenpäin hän on huomannut miettivänsä, miksei hankkiutunut eroon piilolinsseistä jo kauan sitten: ”Olisi pitänyt tulla laserleikkaukseen paljon aikaisemmin, mutta onneksi se on nyt tehty.”

Leijonien ja Suomen kiekkofanien riemuksi Lehtosella on tulevissa olympiapeleissä silmä tarkempana kuin koskaan.

Laserleikkauksen maksuton hoitoarvio

Maksuttomassa hoitoarviossa käyt läpi asiantuntijamme kanssa, miten tällä hetkellä näet ja miten haluaisit nähdä. Saat arvion leikkauksen lopputuloksesta ja lisätietoa eri leikkaustekniikoista.