Silmistä

Kun hämäränäkö on kunnossa, jahti voi jatkua iltamyöhään

Metsästyskausi on jo hyvässä vauhdissa, ja metsästäjä huomaa tarkan näön merkityksen niin saalista tähdätessä kuin oman turvallisuutensa kannalta. Syksyisessä metsässä ja luonnossa liikkuminen haastaa silmiä monin tavoin. Metsästäjältä vaaditaan moitteetonta hämäränäköä, jotta jahti ei loppuisi lyhyeen auringon laskiessa.

Metsä vaatii hämäränäöltä tarkkuutta

Vaikka metsällä liikutaan pääosin valoisan aikaan, voi iltahämärä yllättää ja vaikeuttaa näkemistä. Haasteita aiheuttavat lisäksi sumu, sade ja muut valon määrään vaikuttavat sääolosuhteet. Jokainen ihminen näkee valon vähentyessä huonommin, mutta hämäränäön tarkkuudessa on eroja. Huono hämäränäkö on osittain geneettistä, mutta se voi heikentyä myös taittovirheen takia.

Heikko hämäränäkö hankaloittaa metsästämistä monella tavalla. Saaliseläinten erottaminen taustasta vaatii hyvää kontrastien ja sävyjen havainnointia. Lisäksi tehokas etäisyyksien hahmottaminen on välttämätöntä. Molemmat vaikeutuvat hämärän laskeutuessa, ja siksi metsästäjän on erityisen tärkeää hoitaa hämäränäkö kuntoon.

 

Piilolinssit sopivat metsälle laseja paremmin

Taittovirheestä johtuva heikentynyt hämäränäkö hoidetaan yleensä silmälaseilla tai piilolinsseillä. Lasit voivat kuitenkin olla metsällä riesa. Usean riistaeläimen metsästyskausi ajoittuu kylmeneviin säihin, jolloin lasit huurtuvat helposti. Linssien ja sankojen aiheuttamat katveet myös vaikeuttavat näkemistä eri suuntiin. Lisäksi moniteholasien käyttäjä ei näe tarkasti jalkoihinsa metsässä liikkuessaan.

Piilolinssejä suositellaan metsästykseen niiden kätevyyden takia. Ikänäköiselle parhaiten sopivat piilolinssit, joissa tähtäykseen käytettävän silmän linssi on räätälöity näkemään tarkasti kauas ja toinen lähelle. Molemmilla silmillä tähdätessä ratkaisu on usein monitehopiilolinssit. Toisin kuin silmälasit, piilolinssit toimivat myös haastavissa metsäolosuhteissa. Piilolinssit tarjoavat katveettoman näkemisen eivätkä ne mene huuruun.

 

Ikänäön hoitaminen helpottaa metsästystä

Hyvän lähinäön merkitys metsästyksessä on korostunut entisestään puhelinten ja GPS-laitteiden käytön yleistyttyä. Lähinäkö alkaa heiketä luonnostaan keskimäärin 40-45 vuoden iässä, jolloin puhutaan ikänäöstä. Metsästäjien keski-ikä on noin 50 vuotta, joten ikänäkö koskettaa suurta osaa metsästäjiä. Ikänäköä voidaan korjata lähi- tai moniteholaseilla, monitehopiilolinsseillä tai linssileikkauksella.

Näkö kannattaa tarkastuttaa 40 ikävuoden jälkeen säännöllisesti kahden vuoden välein, jotta näkeminen sujuu sekä arjessa että syksyisellä metsällä mahdollisimman hyvin.

Pidä huolta näöstäsi!

Varmista että näet tarkasti metsällä, ja varaa aika Silmäaseman näöntarkastukseen tai piilolinssien ensisovitukseen!

Lue myös:

Piilolinsseillä näkeminen on vapautta ilman kehysten tuomaa rajausta. Tänä päivänä pystytäänkin lähes kaikki taittovirheet korjaamaan myös piilolinsseillä. Listasimme viisi hyvää syytä valita piilolinssit. 

Linssileikkauksessa silmän oma ikääntynyt linssi korvataan keinotekoisella yksi- tai moniteholinssillä. Linssileikkauksella voidaan korvata lukulasit, kaukolasit tai moniteholasit ja poistaa hajataitto.

Ikänäkö tarkoittaa 40–45 ikävuoden jälkeen alkavaa luonnollista lähinäön heikentymistä. Kyseessä ei ole näön häiriö, vaan normaali ikääntymiseen liittyvä näön muutos. Ikänäkö johtuu mykiön ja sitä ympäröivän kapselipussin asteittaisesta jäykistymisestä.

Silmäasema palvelee sinua

Jäikö jokin askarruttamaan mieltäsi? Asiakaspalvelijamme vastaavat kysymyksiisi chatissa, sähköpostitse ja puhelimitse p. 010 190 200 (mpm/pvm) / asiakaspalvelu@silmaasema.fi

Soita

010 190 200

(mpm/pvm) Chat ja asiakaspalvelu avoinna: ma-pe klo 8 - 21, la 9 - 18.